Käsitys Jumalasta ohjaa kaikkien elämää

New Yorkin yliopiston filosofian professori Thomas Nagel kirjoittaa näin:

• ”Sekä usko Jumalaan, että usko siihen, että Jumalaa ei ole olemassa, ovat luonteeltaan välittömiä vakaumuksia (perususkomuksia), jotka ohjaavat muiden tosiasioiden käsitteellistämistä.”

Jokaisella ihmisellä on perususkomus, johon hän nojautuu perimmäisenä uskomuksenaan ja selitysperustanaan. Perususkomus ei ole riippuvainen muista uskomuksista, vaan se toimii muiden uskomuksien perustana. Jokaisen ihmisen maailmankatsomus pohjautuu perususkomukseen, joka omaksutaan välittömän kokemuksen kautta. Jokaisen ihmisen perususkomus ottaa kantaa Jumalaan ja näin käsitys Jumalasta ohjaa jokaisen ihmisen tulkintaa.

Professori Tapio Puolimatka kertoo, mitä tarkoitetaan välittömällä kokemuksella tieteenfilosofiassa, kirjassaan tiedekeskustelun avoimuuskoe sivulla 46-47;

• ”Kyseessä on perususkomus, johon jokainen ihminen joutuu nojautumaan jo ennen kuin hän alkaa ajatella, rakentaa perusteluja ja tehdä tutkimusta. Välittömän kokemuksen perustava asema ihmisen tietoprosessissa johtuu ihmisen rajallisuudesta. Rajallinen ihminen joutuu nojautumaan välittömiin kokonaisvaltaisiin intuitioihin tulkitessaan yksittäisiä tosiasioita, koska yksittäiset tosiasiat on suhteutettava kokonaisuuteen.”

Ihmisen rajallisuudesta johtuu se, ettei ihmisellä ole varmaa tietoa todellisuuden luonteesta eli kokonaiskuvasta. Tämän vuoksi ihminen joutuu nojautumaan välittömään kokemukseen, siitä miten hän näkee ja kokee todellisuuden luonteen (perususkomukseen), koska yksittäiset havainnot (tosiasiat) on suhteutettava kokonaisuuteen. Sillä rajallinen ihminen ei pysty omin avuin muodostamaan käsitystä kokonaisuudesta muuta kuin perustavien uskomusten muodossa.

Monien itseään uskonnottomina pitävien on vaikea hyväksyä tai ymmärtää sitä, että jokainen ihminen joutuu nojautumaan tietoprosessinsa alussa perususkomukseen. Yleensä he väittävät, että uskovat vain sellaisiin asioihin, jotka on todistettu oikeiksi jne.. Näin väittäessään he eivät ota huomioon sitä, että yksittäiset tosiasiat tulee aina tulkita kokonaisuuden valossa, koska yksityiskohdat tulee suhteuttaa kokonaisuuteen ja tätä kokonaiskuvaa on mahdotonta perustella varmoilla tosiasioilla. Tämän vuoksi ei ole olemassakaan neutraaleja ”tosiasioita”, koska tosiasiat ovat tulkintoja, jotka tehdään kokonaiskuvan (perususkomusten) valossa. 

Professori Tapio Puolimatka kirjoittaa kirjansa – Usko,Tiede ja Raamattu sivulla 107 näin:

• ”Oletetaan, että jokainen uskomus pitäisi perustella toisilla uskomuksilla, joita pidetään luotettavina. Oletettavasti nämä toiset uskomukset täytyy taas perustella kolmansilla uskomuksilla. Tämä johtaa loputtomaan todistuksen sarjaan, jollei sitten ole olemassa perususkomuksia, joihin voidaan uskoa perustellusti ilman, että niitä tarvitsee todistaa toisilla uskomuksilla. Tutkimuksen perimmäisellä tasolla joudutaan vetoamaan sellaisiin perususkomuksiin, joita ei ole enää mahdollista todistaa oikeiksi, vaan jotka toimivat tutkimuksen lähtökohtaoletuksina. Lähtökohtaoletuksia ei ole mahdollista kontrolloida tieteellisesti. Ne ovat nimensäkin mukaan perususkomuksia, eli sellaisia uskomuksia, joiden varaan tieteellinen perustelu rakentuu.”

Jos ihminen pyrkisi rakentamaan ajattelunsa, vain luotettaviksi todistettujen asioiden varaan, niin se johtaisi loputtoman todistusten sarjaan, jossa todistus joutuisi nojautumaan aina toiseen kokeellisesti vahvistettuun luotettavaan todistukseen jne… Tällaista todistusten sarjaa ei voi viedä loppuun asti, koska ihmisen rajallisuudesta seuraa se, ettemme pysty luotettavasti (kokeellisesti) todistamaan asioita joihin emme voi olla enää yhteydessä (esim maailman varhaishistoria). Koska loppuun asti vietävässä todistusten sarjassa jouduttaisiin ottamaan myös kantaa maailmankaikkeuden alkuperään ja sen perimmäiseen järjestykseen, jotta voidaan perustella esimerkiksi se, ettei kyseinen havainto olisi vain esim, harhakuva, niin tämän vuoksi kaikkein perimmäisellä tasolla joudutaan vetoamaan sellaisiin perususkomuksiin, joita ei ole enää mahdollista todistaa oikeiksi.

Tällaiset perususkomukset joita ei ole enää mahdollista todistaa oikeiksi, vaan jotka toimivat maailmankatsomuksellisen tietoprosessin lähtökohtaoletuksina, omaksutaan välittömän kokemuksen kautta. Koska käsitykset maailmankaikkeudesta voidaan pelkistää kahteen vaihtoehtoon → teistiseen, jonka mukaan maailmankaikkeus on tuonpuoleisen Jumalan luomusta tai panteistiseen, jonka mukaan maailmankaikkeus on itsessään jumalallinen ja sillä on kaikki jumaluuden ominaisuudet (ikuisuus, elämä, tietoisuus, älykkyys), niin ihmisen välitön kokemus Jumalasta vaikuttaa ratkaisevasti siihen kumman näkökulman todellisuuteen ihminen ottaa. Näin välittömään kokemukseen perustuva uskomus ohjaa ihmisen näkökulmaa todellisuudesta ja täten ihminen on aina sidottu johonkin näkökulmaan Jumalasta, joko tietoisella tai tiedostamattomalla tasolla.

Mitä tarkoitetaan sillä, että välitön kokemus Jumalasta toimii maailmankatsomuksien lähtökohtana?Helsingin yliopiston sosiaalipsykologian emeritusprofessori Kullervo Rainio selventää välittömän jumalkokemuksen merkitystä rinnastamalla sen välittömään kokemukseen kauneudesta ja rakkaudesta.

• ”Me emme lähesty kauneutta siten, että ensin pyrkisimme määrittelemään, mitä kauneus on, mitkä ovat sen tuntomerkit, kohteeseen todetaksemme, onko se kaunis vai ei. Me koemme välittömästi jotakin kauniiksi – tai emme koe – ja jos koemme, saatamme ryhtyä tutkiskelemaan, mikä kohteessa saattaisi olla sellaista, joka tekee sen kauniiksi. Jonkinlaisen vastauksen ehkä mielestämme saamme, tuskin tyydyttävää. Mutta se ei olekaan tärkeää. Se ei nimittäin vaikuta mitään kauniin kokemiseen. Ehkä vielä selvemmin välittömyys tulee esiin rakkauden kokemisessa. Rakastuessaan ihminen tuskin on selvittänyt itselleen rakkauden määritelmää tunnistaakseen tässä ja nyt tunteensa rakkaudeksi. Hän kokee rakkauden kokonaisena ja selittämättömänä. Välittömyydessään Jumalan todellisuuden, läsnäolon, kokemus on analoginen edellisille. Ehkä se on kokemuksena vieläkin kokonaisvaltaisempi ja suorastaan mahdoton eritellä.” (Rainio 2009: 45)

Kauneuden kokeminen ei synny vasta sen jälkeen, kun ihminen on ensin, määritellyt itsellensä mitä kauneus on, vaan kun ihminen kokee jotain kauniiksi, niin hän kokee sen välittömästi tai ei koe. Samoin, rakkauden kokeminen ei synny vasta sen jälkeen, kun ihminen on ensin, määritellyt itsellensä mitä rakkaus on, vaan kun ihminen rakastuu, niin hän kokee rakkauden kokonaisena ja selittämättömänä. 

Välitöntä kokemusta Jumalasta voisi verrata välittömään kokemukseen rakkaudesta. Koska ihminen luontaisesti kysyy maailmankaikkeudelle aiheuttajaa, niin siksi jokainen joutuu luonnostaan ottamaan kantaa Jumalaan, koska Jumalaa ei voi sivuuttaa otettaessa kantaa maailmankaikkeuden alkuun. Tällöin ihminen joko uskoo välittömän kokemuksen kautta Jumalan olevan Luoja tai sitten ei usko, samoin kun ihminen voi välittömän kokemuksen kautta kokea rakastuvansa tai olla rakastumatta.

Helsingin yliopiston fysikaalisten tieteiden laitoksen teoreettisen fysiikan professori Kari Enqvist kirjoittaa näin:

• ”Uskonnottomuudessa kyse ei ole tietyn opin järkiperäisestä omaksumisesta vaan siitä, mitä sydän sanoo.” (Enqvist 2009: 132-133)

Enqvist sanoo, että uskonnottomuus ei perustu minkään opin järkiperäiseen omaksumiseen, vaan sydämen tunteeseen. Toisin sanoen Enqvist kuvaa uskonnottomuutta välittömänä kokemuksena (perususkomuksena) joka koetaan tunnetasolla. Vaikka Enqvist sanookin, että uskonnottomalle Jumala on ajatuksena järjetön, eikä edes mielenkiintoinen kysymys, niin uskonnottomaksi itsensä luokitteleva ihminen joutuu ottamaan kantaa Jumalaan, koska muuten hän ei edes pystyisi, määritellä itseään ”uskonnottomaksi”. 

Kun ihminen ottaa kantaa Jumalaan ja välittömän kokemuksen kautta pitää järjettömänä uskoa Jumalaan, niin sitä voisi kuvata silloin niin kuin Enqvist, ”uskonnottomuudessa on kyse siitä, mitä sydän sanoo”, ja uskonnottoman sydän sanoo, ”ei ole Jumalaa”. Näin myös uskonnottomuus perustuu kannanottoon Jumalasta ja se koetaan välittömän kokemuksen tasolla. Tämä sydämen tunne (välitön kokemus siitä, onko vai eikö ole Jumalaa) toimii itseään uskonnottomana pitävän ihmisen perususkomuksena, joka ohjaa hänen tosiasioille antamaansa tulkintaa. Näin välitön kokemus Jumalasta (epäusko), ohjaa myös ”uskonnottomana” itseään pitävää ihmistä ja tuottaa kannanotolle ominaisen henkisen ilmapiirin, tavan tarkastella maailmaa ja elää siinä. 

Naturalistifilosofi John Searle kirjoittaakin näin:

• ”Eräässä mielessä naturalismi on aikamme uskonto, ainakin useimpien filosofien, psykologien, kognitiotieteen ja mielen tutkimuksen asiantuntijoiden parissa. Perinteisten uskontojen tavoin se hyväksytään kyselemättömästi ja se tarjoaa viitekehyksen, jonka sisällä muut kysymykset voidaan asettaa, käsitellä ja vastata.” (Searle 2004: 48)

Olen julkaissut tämän kirjoituksen alunperin Uuden Suomen puheenvuorossa - 5.3.2017