Kosmologit eivät ole luonnontieteilijöitä, vaan tarinankertojia

Kosmologia ei ole luonnontiedettä, vaan filosofiaa. Kosmologit eivät ole luonnontieteilijöitä, vaan filosofeja, jotka harjoittavat uskonvaraista tarinankerrontaa maailmankaikkeuden varhaishistoriasta. Perustelen esittämäni vetoamalla luonnontieteen pääkriteereihin.

Evoluutio kriittinen analyysi kirjassa" tiedemiehet Prof. Dr. Siegfried Scherer, biologia, sekä Dr. Reinhard Junker, biologia määrittelevät luonnontieteen 2 keskeisintä kriteeriä seuraavasti:

1. Luonnontiede käsittelee asioita ja tapahtumia, jotka ovat periaatteessa aina todennettavissa eli toistettavissa ja jotka ovat riippumattomia havainnoitsijasta. Havainnot ja kokeet ovat kaiken luonnontieteellisen työn perusta.
2. Suurin osa tieteen tekemisestä keskittyy kausaalisten riippuvaisuussuhteiden (syy-seuraussuhteiden) osoittamiseen.  

Havainnot ja niiden kokeellinen toistettavuus (mittaus/testaus) on kokeellisen luonnontieteen perusta. Jos tämä ulottuvuus puuttuu tutkimuksessa, niin silloin ei olla kosketuksissa enää kovaan kokeelliseen luonnontieteeseen. Lisäksi riippuvaisuussuhteiden etsimisen tulisi ohjata tieteellistä tutkimusta, koska tieteen tarkoitus on löytää, tunnistaa ja ymmärtää eri asioiden ja tapahtumien syy-seuraussuhteet. Eli miksi tapahtuu niin kuin havaitsemme tapahtuvan. Mikäli syy-seuraussuhteista ei välitetä tutkimuksessa, niin ollaan kovan luonnontieteen ulkopuolella.

Kosmologi Kari Enqvist kirjoittaa kirjassaan "ensimmäinen sekunti" sivuilla 53-54 seuraavaa: 

”Singulariteetti, piste josta maailmanaika ja kaikki olevainen on lähtenyt liikkeelle. Singulariteetti ei näet sijainnut missään; ei ollut tyhjää tilaa, jossa se olisi odotellut räjähtämiskäskyä. Ennen alkuräjähdystä ei suhteellisuusteorian mukaan ollut mitään, ei edes - ei mitään´ sillä sana ´ennen´ edellyttää aikaa, jota ei ollut olemassa. Menneisyyteen kuljettaessa aika loppuu alkuräjähdykseen samassa mielessä kuin pohjoisuus loppuu pohjoisnavalla. Miksi singulariteetti rähähti? on usein esitetty mutta niin ikään mieletön kysymys. Se odottaa vastaukseksi edellyttävää syytä, jota tässä teoriassa ei voi olla olemassa, koska edeltävää aikaakaan ei ole. Sen vuoksi voimme sivuuttaa maailmanalkuun liittyvät, ajatusnystyröitä piinaavat pseudokysymykset.. Unohdetaan singulariteetti, unohdetaan miksi-kysymykset ja todetaan että kun inflaatio oli ohitse ja kuuma alkuräjähdys käynnistyi universumi oli jo olemassa.”

Kosmologi Kari Enqvistin mukaan maailmankaikkeus on saanut alkunsa singulariteetista, joka oli piste jota ei ollut olemassa. Se ei sijainnut missään, koska ei ollut vielä olemassa mitään tilaa missä se olisi voinut sijaita ja odottaa räjähdyskäskyä (keneltä?) Suhteellisuusteorian mukaan ennen singulariteetin alkuräjähdystä ei ollut mitään – ei edes aikaa, joten itse singulariteetti ei voinut tämän teorian mukaan olla mitään, eikä se voinut sijaita missään, mutta tästä huolimatta se päätti räjähtää ja tuottaa havaitsemamme maailmankaikkeuden. 

Enqvist pitää kysymystä miksi singulariteetti räjähti mielettömänä, koska kysymys edellyttää sitä, että Enqvistin tulisi pystyä vastaamaan siihen. Enqvist ei omien sanojensa mukaan pysty vastaamaan tuollaiseen kysymykseen, koska alkuräjähdysteorian mukaan mitään syytä räjähdykselle ei voi olla olemassa. Tämän vuoksi Enqvist ehdottaakin, että meidän tulisi unohtaa koko singulariteetti ja miksi-kysymykset ja vain todeta, että kun inflaatio oli ohitse ja kuuma alkuräjähdys käynnistyi universumi oli jo olemassa. 

Tämä kosmologi Enqvistin lainaus on mitä selkein esimerkki siitä, miten kosmologia halveeraa luonnontieteen luonnetta ja kriteerejä ja perustuu yksinomaan tarinankerrontaan. Enqvistin käsitys rikkoo räikeästi kumpaakin edellä esitettyä kovan kokeellisen luonnontieteen kriteeriä. Sillä singulariteetti ei ole havainnoitavissa, eikä sitä voida kokeellisesti testata, toistaa ja mitata. Kosmologit voivat vain katsoa kauas avaruuteen ja huomata sen suuruuden, mutta he eivät voi nähdä sitä miten se sai alkunsa ja vielä vähemmän he voivat kyseistä tapahtumaa toistaa.

Kun Enqvist ehdottaa, että unohdetaan miksi-kysymykset suhteessa singulariteettiin ja todetaan sen vain tapahtuneen, niin hän todellisuudessa sanoo ettei singulariteettia tule lähestyä tieteen kriteerien kautta, vaan sokean uskon. Kaiken lisäksi Enqvistin uskomus rikkoo termodynamiikan ensimmäistä pääsääntöä, joka sanoo, että "energiaa/materiaa ei voi syntyä tyhjästä luonnollisten prosessien kautta." Enqvistin kirjoitukset ovatkin luonteeltaan ateistisen "uskon" saarnaamista, eivätkä luonnontieteellisiä artikkeleita.

Miksi nämä kosmologien tieteen vastaiset tarinat sitten uppoavat, niin hyvin maalliseen yleisöön? No ensiksi siksi, että tarinat maailmankaikkeuden synnystä ilman Luoja Jumalaa joka asettaisi ihmisen vastuuseen teoistaan miellyttävät maallistuneen ihmisen korvasyyhyä. Oivan esimerkin antaa New Yorkin yliopiston filosofian professori Thomas Nagel. Nagel kirjoittaa:

"Haluan ateismin olevan tosi ja tunnen oloni epämukavaksi, koska jotkut kaikkein älykkäimmistä ja informoiduimmista tuntemistani ihmisistä ovat uskovia. Ei ole pelkästään niin, etten usko Jumalaan ja siten luonnollisesti toivo olevani oikeassa tässä uskomuksessani, vaan että toivon, ettei mitään Jumalaa ole olemassa! EN HALUA JUMALAN OLEVAN OLEMASSA! En halua maailmankaikkeuden olevan sellainen." (Nagel 1997: 130)

Usein ihmisen halut ja motiivit ohjaavat, niin ihmisen toimintaa, että pahimmillaan ne estävät häntä näkemästä totuutta. On selvää, että kulttuurissa jossa ihmisen itsemääräämisoikeus on nostettu korkeimmaksi ihanteeksi, annetaan arvoa tarinoille, jotka selittävät universumin, niin ettei siellä ole ihmistä korkeampaa Tuomaria, koska Tuomarin ei haluta edes olevan olemassa! Yhtä selvää on se, ettei tällaisten halujen ohjaamina voida etsiä totuutta riippumatta siitä, kuinka miellyttävä se on. Kuinka tämä sopii tieteelliseen ajatteluun?

Maallistuneen kulttuurin vallitseva uskomus maailmankaikkeuden alkuperästä onkin täynnä uskonvaraista tarinankerrontaa, jolla ei ole mitään tekemistä luonnontieteen kanssa. Filosofian tohtori (fysiikka) John Hartnett kuvaakin vallitsevaa tilannetta osuvasti artikkelissaan 'Kosmista tarinankerrontaa' - Luominen-lehti numero 27.

"Vallitsevan maailmankuvan mukainen tarina on täynnä kaikenlaista keksittyä, kuten pimeää ainetta, pimeää energiaa, pimeää säteilyä, pimeää virtausta, pimeää nestettä, pimeitä fotoneita, kosmista inflaatiota, laajenevaa avaruutta, alkuräjähdyksen singulariteettia, väärän metastabiilin tyhjiön kvanttifluktuaatiota, toisiinsa törmääviä moniulotteisia braaneja ynnä muuta. Kuka ymmärtää mistä on kysymys? Suuri yleisö ei varmastikaan. Asiantuntijatkaan eivät täysin ymmärrä, koska ainoatakaan yllämainituista tekijöistä ei ole havaittu eikä vahvistettu laboratoriokokein. Moderni alkuräjähdystarina kuitenkin tarvitsee niitä kaikkia, ja tarina on todella iso. Jos aiot kertoa valheen, kerro tosi iso."

Alkuräjähdystarina ei ole havaittavissa eikä kokeellisesti toistettavissa ja tutkittavissa laboratoriokokein ja siten se ei ole kokeellista 'kovaa' luonnontiedettä, vaan sekulaaria tarinankerrontaa. Kun tarinasta tehdään, niin "suuri" ja maallikoille vaikeasti ymmärrettävä, niin luodaan harhakuva, että tarinankertojat muka tietäisivät mistä puhuvat. Jo Hitlerin propagandaministeri Joseph Göbbels ymmärsi tämän taktiikan. Hänen kerrotaan sanoneen:

"Jos kerrot tarpeeksi suuren valheen ja toistat sitä jatkuvasti, ihmiset vähitellen uskovat sen."

Onko viikkoa etteikö joku valtamediaan kuuluva julkaisu esittäisi kosmista tarinankerrontaa maailmankaikkeudestamme..?

Lopuksi Alabaman yliopiston astrofysiikan laitoksen johtaja professori Richard Lieu sanoo:

”Kosmologia ei ole edes astrofysiikkaa. Kaikki pääolettamukset tällä alalla ovat mahdottomia vahvistaa laboratoriossa. Universumi ei tarjoa mahdollisuutta kontrollikokeeseen.. Kosmologit ovat tottuneet keksimään tuntemattomia selittämään tuntemattoman. Astronomiset havainnot itsessään eivät voi koskaan olla todistamassa fysiikan teoriaa ’riittävän varmasti’. Tämä johtuu siitä, että elämme vain yhdessä universumissa – välttämätöntä ’kontrollikoetta’ ei ole saatavilla. Tämän takia lupaus käyttää maailmankaikkeutta laboratoriona, jossa uusia erehtymättömiä fysiikan lakeja voidaan löytää ilman kokeellisten tutkimusten tuloksia, on mieletön”. (Lieu, R., ACDM cosmology: how much suppression of credible evidence, and does the model really leads its competitors, using all evidence? 17 May 2007

Tähtitieteilijä David Darling kommentoi kosmologiaa New Scientist lehdessä otsikolla ”On creating something from nothing”

”Se mikä on iso juttu – todella iso – on se, miten nyhjäistä tyhjästä. Älä anna kosmologien hönäyttää itseäsi. – Heilläkään ei ole asiasta mitään aavistusta huolimatta siitä, että he kovasti puuhastelevat saadakseen itsensä ja muut vakuuttuneiksi, että se ei todellakaan ole mikään ongelma. ´Alussa´, he sanovat, ´ei ollut mitään – ei aikaa, ei avaruutta, ei ainetta eikä energiaa. Mutta sitten tuli kvanttifluktuaatio, josta…´ Huh! Huh! Käske heidän lopettaa tähän. Ymmärrätkö, mitä tarkoitan? Ensiksi ei ollut mitään ja sitten yhtäkkiä olikin jotain. Kosmologit yrittävät yhdistää nämä kaksi kvanttifluktuaatiolla, epävarmuuden värinällä, josta kaikki kipinöi. Sitten he häipyvät – ja ennen kuin olet ehtinyt edes huomata – he ovat vetäisseet sata miljardia galaksia kvanttihatustaan!”

Radiohiiliajoitus tukee Raamatun aikaskaalaa

Todistaako iänmääritys maailman olevan miljardien vuosien ikäinen? Ei todellakaan. Geologica 2007 maallistuneen näkemyksen suurteos maailman geologiasta sortuu  alkeelliseen päättelyyn, kun se pyrkii todistamaan maailman miljardien vuosien iän. Geologicassa todetaan sivulla 26:

• "Kenelläkään ei ollut käsitystä maan todellisista absoluuttisista ikävuosista, ennen kuin kivistä löydettiin "geologisia kelloja". Nämä "kivikellot" perustuvat tavallisten mineraalien (kuten zirkonin) kiteiden sisään jääneisiin radioaktiivisiin aineisiin (esimerkiksi uraaniin), joita löytyy monista kivistä. Kun radioaktiivisen aineen täsmällinen hajoamisnopeus tunnetaan, voidaan määrittää sitä sisältävän mineraalin ikä. Tämä tapahtuu mittaamalla kiteestä radioaktiivisen aineen ja sen hajoamistuotteen määrien suhde. Mitä vanhempi kivi, sitä enemmän se sisältää hajoamistuotetta. Vanhin tunnettu zirkonikide syntyi 4,4 miljardia vuotta sitten."

Se, että evolutionistit väittävät tällaisen "kivikellon" olevan olemassa perustuu todella ihmeelliseen tulkintaan ajanmittauksesta. Sillä se on ilmeistä, ettei pelkkä radioaktiivisen aineen tämän hetkinen hajoamisnopeus voi kertoa meille milloin kivi muodostui, muuta kuin silloin jos teemme  kiven historiasta oletuksia, joita emme voi mitenkään tietää ja todistaa, ja jos näin on, niin meillä ei ole mitään "kelloa". Ja juuri tällaisia oletuksia (uskomuksia) radioaktiivisessa iänmäärityksessä joudutaan aina tekemään.

Tutkijat eivät voi mitenkään tietää (koska eivät ole olleet paikalla mittaamassa ja havainnoimassa), sitä mikä oli radioaktiivisen aineen ja sen hajoamistuotteen lähtösuhde (esim, että alussa ei ollut olemassa tytär-isotooppia, tai että tiedämme sen pitoisuuden). He eivät voi myöskään tietää sitä onko saastumista tapahtunut kiven historiassa. Kivikellon olemassaolo vaatisi, että järjestelmät olisivat olleet suljettuja siten, että lähtöaina tai tytär-isotooppeja ei ole kadonnut tai lisätty. Kalliot eivät kuitenkaan todellakaan ole tällaisia suljettua systeemejä. He eivät voi myöskään tietää, että hajoamisnopeudet olisivat olleet aina samoja. Kun tutkijat katsovat "kivikelloa", niin heidän täytyy aina olettaa nämä asiat joita he eivät voi historiasta tietää ja kalibroida järjestelmänsä näiden todistamattomien oletusten pohjalta. Täten kivikello ei ole oikeasti mikään kello, vaan uskomusjärjestelmä. Tätä ei tietenkään kerrota, ainakaan selkeästi, vaan puhutaan vain kellosta ja "tiedosta".

Jos meillä kuitenkin olisi varma suljettu systeemi ja aine jonka hajoamisnopeuden tiedämme, niin sen perusteella voisimme tietää näytteen maksimaalisen iän. Itseasiassa meillä on tällainen suljettu systeemi, sillä timantit ovat maailman kovinta ainetta ja siten niiden sisältö on niin sanotusti "saastumaton". Radiohiili on aine, jonka hajoamisnopeuden me tunnemme. Radiohiiltä syntyy, kun nopeasti liikkuvat neutronit osuvat typpeen ilmakehässä ja muuttavat sen radiohiileksi. Radiohiili on epävakaata ja hajoaa hitaasti takaisin typeksi. Puolet radiohiilestä hajoaa takaisin typeksi noin 5800 vuodessa. 

Täten yli 50 000 vuoden ikäisessä näytteessä ei pitäisi olla havaittavaa radiohiiltä. Kun timantteja on tutkittu maailman luotettavimmissa laboratorioissa, on niiden sisältä löydetty mitattavia määriä radiohiiltä, joka ei ole vielä kerennyt muuttua typeksi. Timanteista joidenka iäksi on otaksuttu jopa 3 miljardia vuotta. Se, että niiden sisältä löytyy radiohiiltä, on vahva osoitus sen puolesta etteivät ne todellisuudessa ole kuin muutamia tuhansia vuosia vanhoja, sillä ne ovat varma suljettu systeemi. Timantit syntyvät syvällä maanvaipassa ja se, että ne sisältävät radiohiiltä on vahva osoitus sille, että maailma on itseasiassa vain tuhansien vuosien ikäinen.

Seuraavalla videolla kerron timanteista ja radiohiiliajoituksesta enemmän: