sunnuntai 14. lokakuuta 2018

Millainen Nooan arkki oli

Millainen Raamatussa kuvattu Nooan arkki oli? Raamatun kuvauksen perusteella arkissa pelastui vedenpaisumukselta 8 ihmistä ja kaikenlaisista ilmaa hengittävistä maaeläimistä (lajityypeistä) kaksi kappaletta (puhtaista eläimistä 7 paria). Yhdysvaltain Kentuckyssa Ark Encounterissa on Raamatun mittojen mukaan tehty kopio Nooan arkista ja se tarjoaa hienon kuvauksen siitä, millainen Nooan arkki mahdollisesti oli. Kävin vaimoni kanssa jokin aika sitten arkilla ja esittelen nyt muutamia kuvia sieltä. (klikkaa kuvia, niin ne aukeavat isompina)

Arkki ulkoapäin




Arkki oli 157m pitkä.


Arkki oli 26m leveä.


Arkki oli 16m korkea.

Arkki sisäpuolelta



Arkin tilavuus oli 65 300 kuutiota. Se vastaa noin 600 rautateiden karjavaunua, joihin jokaiseen mahtuisi 240 lammasta. Arkissa oli kolme tasoa.






Arkissa eläimet olivat tällaisissa häkeissä. Arkin eläimet eivät olleet täysi-ikäisiä ja täysikasvuisia, vaan nuoria ja pienempiä. Myös dinosaurukset olivat arkissa lajityyppiensä mukaan (noin 55 kpl). Suurimpienkin dinosaurusten luiden kasvurenkaista on laskettu, että niiden kasvupyrähdys alkoi noin 5 vuoden iässä. Arkissa oli todennäköisesti alle viisivuotiaat yksilöt, jotka painoivat vain noin tonnin ja olivat härän kokoisia.






Arkissa oli hyvät tilat Nooan perheelle. Arkkiin otettiin todennäköisesti tiiviiksi pakattua ja kuivattua muonaa. Eläimille annettiin kenties viljaa ja heinää, sillä ne kaikki olivat alussa kasvissyöjiä. Vieläkin jotkut leijonat tulevat eläintarhoissa pelkillä kasviksilla toimeen. Myös karhut osoittavat, että kasviksilla pärjää, vaikka lihakin maistuu. Ruuan on arveltu vievän alle 15% arkin tilavuudesta.



Arkissa oli tilaa työpajalle. Ruokia säilytettiin kenties tällaisissa kulhoissa.


Arkissa oli yksi ovi, jonka kautta Jumala kutsui Nooan perheineen ja eläimet sisälle pelastuksen arkkiin. Nooan arkki onkin vertauskuva Uuden liiton pelastuksen arkista Herrasta Jeesuksesta, joka on ainut tie ja ovi iankaikkiseen elämään Isän luokse Jumalan valtakuntaan.

Jeesus: "Minä olen ovi; jos joku minun kauttani menee sisälle, niin hän pelastuu, ja hän on käyvä sisälle ja käyvä ulos ja löytävä laitumen." (Joh.10:9)

Jeesus: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani." (Joh.14:6) 


" Ja hän (Joosua) sanoi israelilaisille näin: "Kun lapsenne vastaisuudessa kysyvät isiltään ja sanovat: 'Mitä nämä kivet merkitsevät?' niin ilmoittakaa se lapsillenne ja sanokaa: 'Israel kulki tämän Jordanin poikki kuivaa myöten, koska Herra, teidän Jumalanne, kuivasi Jordanin veden teidän tieltänne, kunnes olitte kulkeneet virran poikki, samoinkuin Herra, teidän Jumalanne, teki Kaislamerelle, jonka hän kuivasi meidän tieltämme, kunnes olimme kulkeneet sen poikki, jotta kaikki maan kansat tulisivat tietämään, että Herran käsi on väkevä, ja jotta te pelkäisitte Herraa, teidän Jumalaanne, ainiaan'.(Joosua.4:21-24)

Niin kuin israelilaisten pystyttämät kaksitoista kiveä olivat muistomerkkinä tuleville sukupolville Jumalan suurista teoista, niin samoin todellista historiaa vastaava Nooan arkki Ark Encounterilla on muistomerkkinä Jumalan suurista teoista. Arkki muistuttaa siitä, että Raamattu ilmoittaa historiallisen tosiasian, sekä siitä, että niin kuin Jumala tuomitsi silloisen maailman synnin tähden vedellä, niin Hän tulee myös tuomitsemaan tämän maailman synnin tähden, ei vedellä vaan tulella (2.Pie.3:7-13). Ovi pelastukseen on kuitenkin vielä auki jokaiselle, joka kuulee ja haluaa uskoa Herraan Jeesukseen, niin kuin Raamattu sanoo.

Nooan arkin esittelykierrosvideo

2 kommenttia:

  1. No, jo oli niin paksua potaskaa, että hirvittää! Kannattaisi tutustua evoluutioon, evoluutiohistoriaan, biologiaan, todistettuihin tutkimustuloksiin!

    Mutta tiedän... uskossaan tosi luja ei tervettä järkeä ymmärrä. Eimen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehotuksesta. Evoluution tutkiminen on ollut jo vuosia mielenkiintoni kohde. Mitä enemmän olen evoluutiota tutkinut, niin sitä vakuuttuneempi olen siitä ettei evoluutioteoria ole totta. Se ei ole edes luonnontieteellinen, sillä ensimmäinen luonnontieteelliselle teorialle asetettava vaatimus on, että se ei saa olla ristiriidassa minkään tunnetun havainnon kanssa. Evoluutioteoria rikkoo tätä vaatimusta liian usein ollakseen tieteellinen teoria.

      Yleensä jokaisessa evoluutioteorian todisteeksi annetussa havainnossa on kyse tapahtumasta, jossa informaatiota menetetään (rakennusohjeita menettämällä ei rakenneta uutta), eikä luonnontiede tunne prosessia, joka kehittäisi informaatiota, niin kuin bi­o­fyy­sik­ko Lee Spet­ner sa­noo kir­jas­sa - ’Not by Chan­ce’: ”Tois­tai­sek­si yh­tä­kään sel­lais­ta ei ole ole­mas­sa”.

      Mitä enemmän olen tutkinut biologiaa, niin sitä selkeämmin ymmärrän ja näen, millaisiksi Jumala alussa loi eliöt. Biologia julistaa Jumalan luomistekoja. Evoluutiosta ja luomisesta kerron tarkemmin seuraavassa linkissä johon suosittelen tutustumaan - https://raamattuontotta.blogspot.com/2018/07/evoluutio-kirjan-kriittinen-tarkastelu.html

      Poista