Maallistuminen on murentanut tieteellistä ajattelua

Maallistuminen on heikentänyt tieteen itsekriittisyyttä. Maallistumisprosessissa on kyse siitä, että yksi uskonnollinen näkemys vaihdetaan toiseen, jonka uskonnollista luonnetta ei haluta tunnustaa. Tämä johtaa siihen, että useat tieteilijät eivät enää hahmota tieteessä käytettävien ennakko-oletusten asemaa. Tämä taas johtaa siihen, että tulkintoja aletaan pitämään faktoina ja se voi johtaa siihen, että täysin virheellisiä käsityksiä ei aseteta tieteellisen kritiikin alaiseksi, koska tosiasioiden tulkinnallista viitekehystä ei tunnisteta.

Naturalistifilosofi John Searle kirjoittaakin näin:

”Eräässä mielessä naturalismi on aikamme uskonto, ainakin useimpien filosofien, psykologien, kognitiotieteen ja mielen tutkimuksen asiantuntijoiden parissa. Perinteisten uskontojen tavoin se hyväksytään kyselemättömästi ja se tarjoaa viitekehyksen, jonka sisällä muut kysymykset voidaan asettaa, käsitellä ja vastata.” (Searle 2004: 48)

Tosiasioiden tulkinnallisen viitekehyksen tunnustaminen on tieteessä tärkeää, koska tosiasiat ovat samoja kaikille, mutta niille annettavat tulkinnat vaihtelevat. Siksi tieteellisen "kriittisen dialogin" tulisikin kohdistua tieteessä käytettäviin tulkinnallisiin viitekehyksiin, jotta kriittisen dialogin kautta lähestyttäisiin selitysvoimaisinta ja johdonmukaisinta selitystä/tulkintaa tosiasia-aineistolle.

Tiede on vain metodi, jota uskovaiset (maailmankatsomukseltaan) olevat tiedemiehet käyttävät. Siksi kyse on pohjimmiltaan siitä, kenen uskonvarainen lähtökohtaoletus selittää johdonmukaisimmin tieteelliset tulokset. Esimerkiksi ateistinen ja kristillinen lähtökohta tutkimukselle ovat erilaisia.

- Kristillinen tiede on sitä, että todistusaineisto tulkitaan Raamatun ilmoituksen kautta.
- Ateistinen tiede on sitä, että todistusaineisto tulkitaan naturalismin kautta.

Nämä kaksi erilaista lähtökohtaa pyrkivät selittämään samoja tieteellisiä tosiasioita ja niiden kyvylle tehdä oikeutta tosiasia-aineostolle voidaan arvioida sitä kautta, kuinka selitysvoimaisesti ja johdonmukaisesti ne selittävät tieteelliset havainnot. Tämä on todellinen tietoteoreettinen tilanne.

Maailman kuuluisin tiedemies Albert Einstein taas totesi:

”Periaatteessa on täysin virheellistä yrittää perustella teoriaa vain havaituilla suureilla. Todellisuudessa tapahtuu aivan päinvastoin. Teoria määrää sen mitä voimme havaita.” (Werner Heisenberg, Physicks and Beyond, käänt. Arnold J. Pomerans (New York: Harper & Row, Publishers, 1971), 63.)

New Yorkin yliopiston filosofian professori Thomas Nagel kirjoittaa näin:

”Sekä usko Jumalaan, että usko siihen, että Jumalaa ei ole olemassa, ovat luonteeltaan välittömiä vakaumuksia (perususkomuksia), jotka ohjaavat muiden tosiasioiden käsitteellistämistä.” (Nagel 2008: 188)

Nämä professorit ovat yhtä mieltä siitä, että tietoprosessia ei aloiteta yksittäisistä tosiasioista, vaan teoreettisesta kokonaiskuvasta (tutkijan käsityksestä Jumalasta tai perimmäisestä todellisuudesta), ja sen pohjalta tulkitaan jokainen tosiasia. Tietoprosessin filosofinen analyysi onkin jo ajat sitten osoittanut sen, että jokainen ihminen on perimmäisiltä näkemyksiltään uskovainen ja että tämä usko vaikuttaa kaikkien muiden asioiden tulkintaan.

Tämä tarkoittaa silloin esimerkiksi sitä, että jos ihminen väittää muodostavansa näkemyksensä pelkkien luonnontieteellisten tosiasioiden pohjalta, niin hän todellisuudessa sijoittaa luonnontieteelliset tosiasiat omien perustavien uskonvaraisten vakaumustensa tarjoamaan viitekehykseen. Tämä viitekehys muodostuu hänen kannastaan Jumalaan ja tästä näkemyksestä käsin hän sitten katsoo luonnontieteellisiä tosiasioita. Näin hänen käsityksensä eivät ole neutraaleja luonnontieteellisiä tosiasioita, vaan uskonnollisesti värittyneitä tulkintoja.

Niin ateistit kuin kristityt tekevät tiedettä samalla metodilla, koska niin ateistit kuin kristityt tutkijat käyttävät samaa tieteellistä metodia tutkimuksissaan. Kyse on siitä, että he sijoittavat kokeelliset tulokset ja havainnot omien uskonvaraisten laaja-alaisten viitekehysten tarjoamaan kokonaiskuvaan ja tämän takia he tulevat eri johtopäätöksiin samoista tosiasioista. Tämä kokonaiskuva, jonka sisällä tosiasiat tulkitaan, on jokaisella luonteeltaan "uskonvarainen".

Me ihmiset olemme rajallisia ja emme tunne maailmankaikkeuden ja todellisuuden perimmäistä olemusta ja luonnetta - tieteen kautta, kuin murto-osan. Tämän vuoksi tieteelliseltä kannalta katsottuna, jokainen ihminen on maailmankatsomukseltaan "uskovainen". Vain kaikkitietävä olento ei olisi maailmankatsomukseltaan uskovainen, vaan hän voisi sanoa "tietävänsä" maailmankaikkeuden perimmäisen luonteen.

Tosiasiat eivät erota ateisteja ja kristittyjä tutkijoita, vaan se uskonnollinen viitekehys, jonka sisällä tosiasiat tulkitaan. Tämän vuoksi avoimen kriittisen dialogin tulisikin kohdistua näiden laaja-alaisten kokonaiskuvien selitysvoiman vertailuun ja se edellyttää oman näkemyksen uskonvaraisuuden tunnustamista. Ensimmäinen askel tieteellisyyteen olisikin myöntää oma uskovaisuus.

Pyrkimys salata oman näkemyksen pohjana olevat perimmäiset uskomukset (laaja-alaiset olettamukset todellisuuden kokonaiskuvasta) johtavat tieteen ideologisoistumiseen, koska silloin perustavat lähtökohdat suojataan kritiikiltä. Omien oletuksien pitäminen tieteellisinä itsestäänselvyyksinä, johtaa siihen ettei niihin suhtauduta kriittisesti. Kun niiden kritisoiminen pyritään tukahduttamaan esittämällä vastustajat trolleina ja heidän käsitykset ideologisina ja omat käsitykset puolueettoman tutkimuksen tuloksina, toimitaan juurikin tieteen itsekriittisyyden vastaisesti. Tällöin oma näkemys suojataan kritiikiltä, saattamalla vastakkainen näkemys asiallisen keskustelun ulkopuolelle. Puolueetonta lähestymistapaa ei ole olemassakaan, varsinkaan tieteessä.

Seuraavalla videolla käsittelen luonnontieteen luonnetta (8:08min).