sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Evoluutio-kirjan kriittinen tarkastelu - Osa 1

Jani Kaaro on kirjoittanut kirjan ”Evoluutio”. 

Kirja on saanut Tieto-Lauri palkinnon, sekä tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon. Teos on saanut arvostusta osakseen. Kirja on lapsille suunnattu ja takakannessa todetaan:

”Evoluutio-kirjasta lapsi saa selkeän käsityksen siitä, mitä geenit ovat, mitä evoluutio oikeasti tarkoittaa ja mitä DNA on.”
Koska kirjan tarkoitus on kertoa lapsille mitä evoluutio oikeasti tarkoittaa, niin siksi se on syytä tutkia ja arvostella kriittisesti. Kirja sisältää neljä osiota joista jokaisesta teen oman kirjoituksen. Ensimmäisen osan aihe on ”mitä on evoluutio”.

Sivulla 10 alaotsikolla: Myyttejä maailman, eläinten ja ihmisten synnystä, kirjassa todetaan:

”Myytit ovat ihmisten mielikuvituksen tuotetta ja toinen toistaan kekseliäämpiä. Useimmissa tarinoissa maailman synnyttää jumala tai jokin muu yliluonnollinen olento, joka voi esiintyä myös eläimen hahmossa.”
Sitten kirja esittelee neljä näkemystä maailman synnystä, joita se pitää myytteinä. Afrikkalaisen Bakuba-heimon tarinan jossa Mbombo jumala oksentaa maailman. Pohjois-Amerikan intiaanien tarinan jossa suuri kilpikonna kantoi maailmaa kuorensa päällä. Kalevalan tarinan sotkan munista joista syntyy maailma. Kirja liittää näiden satutarinoiden joukkoon myös Raamatun luomiskertomuksen. On täysin virheellistä liittää Raamatun luomiskertomus näiden satujen joukkoon, koska ne eroavat ratkaisevasti toisistaan. Tarkoitan sitä, että edellä mainitut kolme satua eivät saa mitään vahvistusta luonnontieteen havainnoista. Sen sijaan luonnontieteen havainnot vahvistavat mitä selkeimmin Raamatun luomiskertomuksen. Tästä enemmän, tuonnempana.

Huomioitavaa on myös se, että kirja ei liitä myyttien joukkoon tarinaa maailmankaikkeuden synnystä itsestään tyhjästä, joka on alkuräjähdysteorian pääoletus. Maailmankaikkeuden olemassaolo on tieteellisestä näkökulmasta tarkasteltuna välttämättä yliluonnollinen tapahtuma, (tästä enemmän linkissä - Maailmankaikkeuden olemassaolo on yliluonnollista), kyse on vain siitä kuka tai mikä tämä yliluonnollinen alkuvoima oli. Oliko se joku Jumala vaiko olematon jne.. On päivänselvää, että väite olemattoman kyvystä synnyttää maailmankaikkeus on myyttinen kertomus, josta ei ole mitään tieteellisiä todisteita ja siksi olisi ollut rehellistä esittää myös naturalistinen selitys maailmankaikkeuden alkuperästä tässä myyttien yhteydessä.

Sivulla 14 alaotsikolla: Kiistakysymyksiä, kirjassa käsitellään sitä, miten tutkijat aikoinaan alkoivat nähdä Raamatun luomiskertomuksen ristiriitaisena havaintojensa kanssa. Ensimmäisenä ristiriitana kirja tuo maapallon iän. Kirja toteaa:

”Ei kestänyt kauan ennen kuin geologit, jotka tutkivat maapallon historiaa, tulivat toisenlaisiin tuloksiin. He eivät osanneet sanoa kuinka vanha maapallo oli, mutta tiesivät, että sen täytyi olla paljon vanhempi kuin 6000 vuotta”.
Maakerrostumat eivät osaa puhua ja kertoa niiden ikää ja koska ei ole oltu havainnoimassa niiden syntymistä, niin niitä katsomalla ei myöskään voida tietää niiden ikää.

Kirjan väite, että geologit olisivat tienneet maapallon olevan paljon vanhempi kuin 6000 vuotta perustuu niin sanottuun ”uniformitarianismiin”, jonka pääarkkitehti oli Charles Darwinin oppi-isä Charles Lyell. Uniformitarianismin mukaan maanpinnan muutokset voidaan selittää viittaamalla nykyään toiminnassa oleviin aiheuttajiin. Esimerkiksi Lyell esitti, että vuoret olisivat seurausta tuhansista pienistä nousuista. Lyell ei ottanut huomioon lainkaan sitä mahdollisuutta, että kerrostumat (vuoret ja esim, Grand Canyon) olisivat voineet syntyä luonnonmullistusten kautta, kuten vedenpaisumuksessa.

Lyellin mukaan kerrostumien paksuus oli suhteessa kuluneeseen aikaan. Hänen mukaansa 500 miljoonan vuoden kertymän paksuus olisi yli 140 km. Maanpinnan kerrostumista on kuitenkin nyt voitu mitata jo yli sadan vuoden ajan. Mittausten perusteella maapallon mannerten keskimääräisen paksuuden väheneminen eroosion kautta on noin 6 millimetriä sadassa vuodessa. Tämä tarkoittaa sitä, että tällä vauhdilla 2,5 miljardissa vuodessa mannerta olisi kulunut 150 kilometrin paksuudelta. Joten se mitä on voitu tieteellisesti mitata osoittaa täysin eri suuntaan kuin mitä Lyell ja uniformitarianismin kannattajat uskovat. Tässä valossa todelliset havainnot eivät ole ristiriidassa sen kanssa, että Raamatun perusteella voimme olettaa maapallon noin 6000 vuotta vanhaksi, vaan ne sopivat siihen todella hyvin. Sillä Raamatun ilmoituksen perusteella voimme olettaa kerrostumien muodostuneen Nooan vedenpaisumuksessa ja siksi esimerkiksi useita kerrostumia läpäisevät puufossiilit (monikerrosfossiilit katso tästä lisää), jotka voivat olla myös ylösalaisin sopivat hyvin kuvaan. Niitä on mahdoton selittää uniformitarianismin valossa.

Sivulla 15 kirja esittää teologisen argumentin Raamattua vastaan todetessaan:

”Linnen työ paljasti, miten omituisia pieniä ötököitä maailma oli tulvillaan, miten vähäpätöisiä eroja niiden välillä oli ja miten järjettömältä ja julmalta luonto joskus vaikutti, luontoteologien oli yhä vaikeampi selittää niitä hyväntahtoisen ja viisaan Jumalan töinä. Karvasääskien, iilimatojen ja suolinkaisten luominen ei oikein tuntunut sopivan Jumalan arvokkuudelle.”
Tässä ei oteta kantaa Jumalan luomistekoihin tieteen, vaan uskonnollisen näkemyksen (teologian) kautta. Kirja tekee oletuksen siitä, millainen Jumala on ja millaisia eliöitä Hänen tulisi luoda tästä lähtökohdasta käsin ja koska on eliöitä jotka eivät sovi,tähän jumalakuvaan, niin se olisi muka argumentti Raamatun Jumalaa vastaan.

Kirja ei ota huomioon sitä, että Raamatun mukaan Jumala ei luonut maailmaa alun perin tällaiseksi jona sen nyt näemme. Me näemme nyt kirotun maailman, joka johtuu syntiinlankeemuksen seurauksena tulleesta maailman kiroamisesta, synnin vuoksi. Alkuperäinen maailma ei ollut kirottu ja siksi emme voi kirottua maailmaa katsoessa tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä siitä millaiseksi Jumala alun perin loi eliöt. Esimerkiksi Raamatun valossa kaikki eliöt olivat alussa kasvissyöjiä. Nyt monet eläimet syövät toisiaan ja käyttävät siinä hyväkseen isoja ja teräviä hampaita. Isoja ja teräviä hampaita ei kuitenkaan alun perin suunniteltu toisten tappamiseen, vaan esimerkiksi monien kovien kuorien rikkomiseen, jotta eläimet pystyivät syömään kasviksia ja hedelmiä.

Lisäksi jos näitä eliöitä jotka eivät kirjan mukaan tuntuneet sopivan Jumalan arvokkuudelle, katsotaan tieteen valossa, niin ne ovat äärettömän taitavasti ja nerokkaasti suunniteltu ja tehty. Sillä niissä on biljoonia soluja, joissa jokaisessa on enemmän informaatiota kuin Yhdysvaltain kongressin kirjastossa. Kuka tämän informaation kirjoitti? Luonnontiede ei tunne prosessia, joka voisi synnyttää toiminnallista informaatiota. Tämän tunnustavat myös sekulaarit tiedemiehet mm; Paul Davies ja Bill Nye.

Kokemuksesta tiedämme, että ainut asia joka kykenee tuottamaan informaatiota, on mieli. Eliöiden sisältämä informaatio on monimutkaisuudessaan ja nerokkuudessaan paljon kaikkea ihmisen kehittämää teknologiaa korkeampaa. Tämä viittaa juuri siihen mitä odottaisimmekin Raamatun valossa löytävämme eliöistä, sillä kaikki on luotu Jumalan sanan kautta ja tämän huikean kielen me nimenomaan löydämme kaikkialta, missä on elämää.

Sivulla 16 pääsemme nyt kirjan todelliseen aiheeseen, evoluutio. Kirja esittää:
”Tärkeä vaikuttaja nuoren Charlesin elämässä oli hänen isoisänsä, luonnontieteilijä Erasmus Darwin. Hän oli ehdottanut jo 1700-luvulla, että aikojen alussa oli ollut ehkä vain yksi elollinen säie, josta kaikki muut elämänmuodot olivat kehittyneet. Samalla tavalla ajattelevia ihmisiä oli muitakin ja tätä kehitystä alettiin kutsua evoluutioksi”.
Eli jo ennen Charles Darwinia evoluutioksi kutsuttiin näkemystä jonka mukaan kaikki elämänmuodot polveutuvat yhdestä elollisesta säikeestä. Nyt on todella tärkeää, että tämä evoluution määritelmä pidetään mielessä, sillä kun evoluutiota pyritään todistamaan, niin tulisi esittää nimenomaan todisteita jotka tukisivat tätä näkemystä (polveutumisoppia). Todettakoon heti tähän, että se mitä polveutumisoppi tarvitsisi todisteekseen, olisi luonnonprosessi joka tuottaisi uutta toiminnallista informaatiota.

Näin siksi, että säikeessä, mikrobeissa ja bakteereissa joita polveutumisopin mukaan oli ennen muita eliöitä, ei ole rakennus- ja toimintaohjeita silmiin, korviin, käsiin, sydämeen, verenkiertoon jne… joita esimerkiksi ihmiset tarvitsevat. Jotta ihmiset ovat voineet polveutua näistä alkueliöistä, niin tulisi olla luonnonprosessi joka kehittäisi rakennus- ja toimintaohjeita, eli toiminnallista informaatiota eliöiden perimään. Tämä on koko evoluutioaatteen ja polveutumisopin tärkein asia osoittaa, mikäli polveutumisopin edestä pyritään esittämään tieteellistä todistusaineistoa. Jos todisteet joilla pyritään perustelemaan evoluutiota, eivät lisää (kehitä) toiminnallista informaatiota, niin ne eivät ole todisteita sen puolesta, että kaikki elämänmuodot polveutuisivat samasta alkuperästä. Eli mikäli informaation lisääntymistä ei havaita, niin ei havaita evoluutiota!

Sitten kirja jatkaa samalla sivulla:
”Eräs evoluution kannattajia oli ranskalainen kreivi Georges Louis-Leclerc, eli kreivi Buffon. Hän ajatteli, että kaikki eläinten heimot tai suvut, joiden eri lajit muistuttivat rakenteeltaan toisiaan – kuten kissaeläimet – olivat saaneet alkunsa yhdestä ja samasta kantamuodosta, ja loput suvun lajit polveutuivat siitä.”
Nyt tarkkana, sillä tässä kirja tuo heti täysin erilaisen evoluution määritelmän. Tässä evoluutio määritellään niin, että kaikki kissaeläimet polveutuvat samasta kantamuodosta, eli alkukissasta. Tämä ei kuvaa evoluutiota johonka Charles Darwinin isoisä Erasmus viittasi juuri, vaan tämä on kuvaus Raamatun ensimmäisestä luvusta!

Nimittäin Raamattu sanoo ensimmäisessä luvussa kymmenen kertaa, että eliöt lisääntyvät lajityyppiensä (kind) mukaan. Tämä viittaa siihen, että Jumala loi eri ”tyyppisiä” eliöitä jotka sitten lisääntyvät oman tyyppisten eliöiden kanssa. Esimerkiksi Jumala loi alkukoiran josta polveutuvat sitten kaikki koiraeläimet kuten koirat, sudet, kojootit, sakaalit ja erilaiset kettujen muodot. Jumala loi myös alkukissan josta polveutuvat kaikki kissaeläimet, kuten kotikissat, pitkähäntäkissat, oselotit, puumat, leopardit, tiikerit ja leijonat. 

Tieteelliset havainnot tukevat nimenomaan tätä. Sillä on havaittu, että esimerkiksi kaikki nykyään elossa olevat kissalajit voidaan risteyttää keskenään. Kotikissa ja tiikeri ovat yhteydessä toisiinsa risteytymien kautta. Kotikissat voidaan risteyttää 3-9 kiloisen pitkähäntäkissan kanssa, joka risteytyy 11-16 kiloisen oselotin kanssa, joka risteytyy puuman kanssa (35-100 kg), joka on risteytetty leopardin kanssa (30-85 kg), joka voidaan risteyttää 110:stä kilosta massiiviseen 320:een kiloon painavien tiikerien kanssa, jotka taas voivat risteytyä leijonien kanssa. Se, että kaikki kissalajit ovat risteytymien kautta yhteydessä toisiinsa osoittaa, että ne kaikki kuuluvat yhteen ja samaan luotuun lajityyppiin. Lisäksi tämä lajityyppi voidaan testata kokeellisesti. 

Vastaavasti koiraeläinten heimoon kuuluu yli 30 eri lajia, kuten koirat, sudet, kojootit, sakaalit ja erilaiset kettujen muodot. Nämä kaikki lajit ovat risteytyksen kautta sidoksissa toisiinsa, joko suoraan tai epäsuorasti ja kuuluvat siten samaan koiraeläinten lajityyppiin. Koira on onnistuneesti risteytetty esimerkiksi ketun, suden, kojootin ja sakaalin kanssa. Mm, villakoira on risteytetty onnistuneesti suden, kojootin ja sakaalin kanssa. Kokeelliset testaukset osoittavat, että kaikki koiraeläimet ovat risteytymien kautta yhteydessä toisiinsa ja kuuluvat näin samaan luotuun lajityyppiin.

Todella tärkeää on nyt huomata se, että yhdenkään kissaeläimen ja koiraeläimen välillä ei ole koskaan havaittu risteymää. Tämä osoittaa johdonmukaisesti sen, että kissa- ja koiraeläimet kuuluvat eri luotuihin lajityyppeihin. Tämä myös tukee Raamatun ilmoitusta, jonka mukaan eliöt lisääntyvät vain lajityyppiensä mukaan. Biologinen todistusaineisto osoittaa elöiden metsään, jossa lajityypit ovat oma puunsa. Tämä sopii täysin Raamatun ilmoitukseen. 

Tällainen jakautuminen eri kissaeläinten rotuihin, perustuu samanlaiseen prosessiin luonnossa, mitä jalostajat ovat tehneet jalostuksessa. Jalostus osoittaa meille nopeutetun kuvauksen siitä prosessista mitä lajiutumisessa tapahtuu - sillä jalostus toimii nopeutettuna luonnollisen valinnan mallina. Esimerkiksi susista on saatu jalostustyön kautta suunnitelmallisella valikoinnilla aikaiseksi kaikki koirarodut synnyttämättä mitään uusia rakenteita (eli informaatiota). Tämä todistaa sen että eliöt sisältävät suuren muuntelupotentiaalin joka tuottaa biologista muuntelua.

Biologinen muuntelu ei perustu uusien alleelien evolutiiviseen syntyyn, vaan jo olemassa olevan aineksen uusiin yhdistelmiin ja valikointiin. Koska jalostustyön tuloksena on pystytty synnyttämään susista kaikki koirarodut, mitään uutta lisäämättä, niin se kertoo sen, että lähellä kantamuotoa olevat eläimet sisältävät suuren muuntelupotentiaalin sopeutuakseen eri olosuhteisiin. Tämä muuntelu on jopa niin suurta, että mitään uutta lisäämättä on pelkän valikoinnin avulla saatu aikaan niinkin erilaisia muotoja kuin chihuahua ja tanskandoggi. Ne ovat jopa niin erilaisia, että niitä voitaisiin biologisen lajimääritelmän mukaan pitää eri lajeina, koska ne eivät kykene lisääntymään vapaasti luonnossa, mutta ne voidaan risteyttää keinosiemennyksellä. 

Eli pelkkä valikointi johtaa todella suureen muunteluun saman lajityypin sisällä ja tämä muuntelu tuottaa jopa lajiutumista, koska chihuahuan ja tanskandoggin välillä on lisääntymiseste luonnossa. Kaikki tämä vaikka yhtään ei ole tuotettu uutta informaatiota, on vain valittu jo olemassa olevasta suuresta muuntelupotentiaalista. Tällainen valikointi myös itse asiassa vähentää informaatiota, koska uusi rotu sisältää aina vähemmän informaatiota kuin edeltäjänsä. Lajiutuminen on geneettistä informaatiota vähentävä prosessi, sillä se estää informaation vaihdon populaatioiden välillä. Tämä on vastakohta sille, mitä evoluutioteoria tarvitsisi toimiakseen.

Esimerkiksi chihuahua on perimältään jo niin köyhtynyt ettei siitä voi alkaa jalostamaan tanskandoggia tai dalmatialaista. Tarvittavaa informaatiota ei yksinkertaisesti enää ole tuossa geenivarastossa. Chihuahua ei myöskään pärjäisi muutamaa päivää kauemmin ilman ihmisen apua. Kaikki tämä on odotettavissa ja ennustettavissa Raamatun ensimmäisen luvun pohjalta, koska eliöiden tuli Jumalan käskystä lisääntyä ja täyttää maa, niin olisi odotettavaa, että jumala on silloin myös varustanut nämä lajityypit suurella muuntelukapasiteetilla, jotta eliöt pystyivät sopeutumaan erilaisiin olosuhteisiin. Koska syntiinlankeemus toi kuoleman maailmaan, niin siksi Raamatun perusteella on johdonmukaista odottaa sopeuttavien prosessien olevan informaatiota vähentäviä.

Kreivi Buffonin näkemys evoluutiosta ei siis ole evoluutiota, vaan tukee täysin Raamatun luomismallia. On merkillepantavaa, että aina kun evoluutioon uskovat pyrkivät antamaan todisteita evoluutioteorian ”kehityksen”, eli polveutumisopin puolesta, niin he antavat todisteita jossa eliöt vain sopeutuvat olosuhteisiin. Mutta kun sopeutuminen ei ole evoluutiota, mikäli se ei lisää ennestään täysin uutta informaatiota perimään ja sellaista ei ole koskaan havaittu. Siten jokainen sopeutumistapahtuma on itse asiassa todiste Raamatun luomismallin puolesta.

Sivulla 18 kirjassa todetaan:
”Myöhemmin oivallettiin, miksi evoluutio fossiiliaineistossa näytti hyppivän. Ymmärrettiin, että vain murto-osa maapallolla eläneistä kasveista ja eläimistä oli säilynyt fossiileina. Jos yksi fossiili oli peräisin sadan miljoonan vuoden takaa ja sitä seuraava 50 miljoonan vuoden takaa, oli luonnollista, että lajit näyttivät hyvin erilaisilta, ja niiden kehitys vaikutti hypähtävän lajista toiseen. Lajien välimuodot eivät vain olleet säilyneet.”
Tällaiseen tulokseen voidaan tulla kun todistusaineistoa tulkitaan täysin kehitysoppilasit silmillä, välittämättä tosiasioista. Sillä koska luonnontiede ei tunne mekanismia ja prosessia, joka kehittäisi uutta geneettistä informaatiota, niin siksi on myöskin täysin johdonmukaista, ettei eri lajien välillä ole mitään välimuotoja fossiiliaineistossa. Näin siksi, että eliöt eivät ole kehittyneet yhdestä ja samasta alkumuodosta ollen sukua toisilleen. Se on johdonmukaisin johtopäätös luonnontieteen antamien todisteiden valossa. Kirja yrittää itse asiassa todistaa todisteiden (välimuotojen) puuttumattomuudelle sen, että niitä olisi. Tämä on nurinkurista ja jopa huvittavaa venkoilua oman teorian puolesta.

Samalla sivulla kirja jatkaa:
”Näkemys lajien asteittaisesta kehityksestä sai tukea vuonna 1860, kun Baijerista löydettiin hämmästyttävän hyvin säilynyt fossiili – Arhaeopteryx. Se oli linnun ja matelijan välimuoto. Sillä oli siivet, nokka ja höyhenet kuten linnuilla, mutta sen nokassa oli hampaat ja siipien kärjessä kynnet kuten matelijoilla. Sen perusteella pystyttiin päättelemään, että linnut olivat kehittyneet matelijoista.” 
Tuollainen päätelmä ei ole kuitenkaan missään määrin tieteellinen. Tieteellistä olisi näyttää se luonnonmekanismi, joka mahdollistaisi matelijan kehittyvän linnuksi. Sellaista ei tunneta, eikä koskaan ole havaittu matelijoiden muuttuvan linnuiksi. Kirjan päätelmä perustuukin yksin uskoon siitä, että kaikki eliöt polveutuisivat yhdestä yksinkertaisesta alkumuodosta ja siten eri lajit ja erityyppiset eläimet olisivat läheisessä yhteydessä toisiinsa.

Yksikään fossiili ei ole myöskään tieteellinen todiste kehitysopin puolesta, koska ei voida osoittaa, että yksikään fossiili olisi saanut jälkeläisiä joka olisi rakenteeltaan erilainen. Täten mikään fossiili ei puolla evoluutiota. Fossiilit kertovatkin vain sen, että kyseinen fossiloitunut eläin on kuollut ja fossiloitunut. Nykyään on havaittu vain se, että eliöt tuottavat saman tyyppisiä eliöitä, ei ole koskaan havaittu, että eliö tuottaisi eri tyyppisen eliön. Miksi fossiloituneet eliöt olisivat voineet tuottaa muunlaisia eliöitä kuin ne itse olivat? Tässä valossa Arhaeopteryx on johdonmukaista tulkita linnuksi, jolla vain on kyseiset ominaisuudet, se ei ole mikään välimuoto.

Carl Wieland selventää hienosti aihetta:
”Ihmiset eivät yleensä tiedä, että siinä (Arhaeopteryx) ei ole merkkiäkään ratkaisevista siirtymävaiheen rakenteista, jotka olisivat vahva todiste ”siirtymävaiheen” tilasta. Sen höyhenet ovat kokonaan muodostuneet ja siivet ovat oikeat siivet. Arhaeopteryxilla on taaksepäin osoittavat varpaat ja kaarevat kynnet, jotka ovat tunnusomaisia puiden oksilla istuskeleville linnuille. Se ei ehdottomasti ole ollut juoksenteleva, höyhenpeitteinen dinosaurus jollaisena jotkut haluaisivat sitä kuvata. 
Jotkut elävät eliöt, kuten esimerkiksi vesinokkaeläin omaavat myös mosaiikkimaisia piirteitä, joita löytyy eri eläinryhmistä. Tämä kummallinen pieni luontokappale on hyvä esimerkki mosaiikkimuodosta. Sillä on nisäkkäiden turkki, ankan nokka, majavan häntä ja käärmeen myrkkyrauhaset. Se munii kuin matelijat, mutta kuitenkin imettää poikasiaan. Vesinokkaeläin ei ole kuitenkaan mikään ”puolitiessä oleva” eliö edellä listattujen eliöiden väliltä.”
Vesinokkaeläin omaa siis piirteitä useista eliöryhmistä, mutta se ei ole mikään puolitiessä oleva välimuoto näistä ryhmistä, vaan täysin toimiva kokonaisuus. On täysin johdonmukaista olettaa, että jos eliöillä on sama suunnittelija ja rakentaja, niin Hän voisi käyttää samanlaisia hyväksi havaittuja ratkaisuja eri eliöissä. Kehitysopin tarvitsemat välimuodot olisivat sellaisia jossa jonkin uuden rakenteen ”kehitys” olisi nimenomaan puolitiessä pikkuhiljaa kehittymässä. Mikäli rakenteet eivät ole puolitiessä, vaan täysin toiminnallisia kokonaisuuksia, niin on johdonmukaisempaa nähdä ne suunnittelun kuin hitaan ja sattumanvaraisen (päämäärättömän) kehityksen tuloksena. Tässä valossa Arhaeopteryx ei ole todiste evoluution puolesta. 

Sivulla 21 päästään evoluution ”kohokohtaan”:
”Evoluutioteorian kannalta tärkeimmät havaintonsa Darwin teki Galapagossaarilla. Näillä Tyynen valtameren eristyneillä saarilla eli pieniä ja keskikokoisia lintuja, jotka auttoivat häntä ratkaisemaan miten evoluutio toimii. Nykyään näitä lintuja kutsutaankin darwininsirkuiksi. Darwin keräsi kultakin eri saarelta suuren määrän erilaisia pikkulintuja. Ne olivat niin erilaisia, että hän uskoi niiden kuuluvan aivan eri heimoihin. Suurimmat olivat kookkaampia kuin punatulkku ja niillä oli paksu nokka. Pienimmät olivat peukaloisen kokoisia, ja niillä oli aivan hento ja kapea nokka. 
Palattuaan Englantiin Darwin pyysi sen ajan parasta lintuasiantuntijaa, John Hudsonia, tutkimaan lintuja ja kertomaan, mitä lajeja tai sukuja ne edustivat. Darwinin hämmästys oli suuri, kun Hudson kertoi tutkimuksensa tulokset. Kaikki linnut kuuluivat samaan ryhmään ja olivat hyvin läheistä sukua toisilleen. Darwin ei ollut uskoa sitä. Miten ne saattoivat sitten olla sitten niin erinäköisiä? 
Silloin Darwin oivalsi mitä oli tapahtunut. Kauan sitten lintujen kantamuotoja oli eksynyt yhdelle saarista. Ne olivat lisääntyneet onnistuneesti, ja aikaa myöten niiden jälkeläiset olivat alkaneet valloittaa muita saaria. Koska ympäristö, olosuhteet ja ravinto olivat erilaisia eri saarilla, ne olivat alkaneet kehittyä omaan suuntaansa. Siementensyöjille kehittyi paksu ja hyönteissyöjille hento nokka. Kun aikaa kului riittävästi, ne olivat niin erinäköisiä, ettei edes Darwin tunnistanut niiden sukulaisuutta. Näin alkujaan yhdestä lajista oli kehittynyt monta lajia, joista kukin oli erilaistunut oman ympäristönsä mukaiseksi. Darwin ajatteli, että ehkä kaikki elämä maapallolla oli syntynyt näin.”

Tämä evoluutioteorian paras todiste on mestariteos luonnon väärin tulkinnasta. Darwininsirkut eivät ole todiste kehityksestä, vaan ainoastaan muuntelusta saman lajityypin sisällä. Sirkut kuvaavat sitä miten yhdestä kantapopulaatiosta on muodostunut useampi alapopulaatio. Tämä on juuri sitä mitä odottaisimmekin näkevämme Raamatun perusteella, koska luotujen lajityyppien pohjalta on johdonmukaista odottaa, että luodut kantalajit olisi varustettu runsaalla muuntelukapasiteetilla, jotta ne pystyisivät sopeutumaan muuttuviin ympäristöolosuhteisiin. Ja juuri tämän me näemme darwininsirkuissa, jotka olivat itse asiassa peippoja.

Ensiksi saarille tullut kantapopulaatio omasi hyvän muuntelukapasiteetin, tämän johdosta populaatiossa oli isompia ja pienempiä sirkkuja. Joillakin oli paksumpi ja joillakin kapeampi nokka. Tiedemiehet ovat havainneet, että galapagossaarilla vallinneesta vakavasta kuivuudesta selvinneiden sirkkujen nokat olivat 4% pidempiä ja 6% paksumpia kuin keskiverto sirkuilla. Sitten seurasi kostea ajanjakso. Tällöin tiedemiehet huomasivat, että selviytyneiden sirkkujen nokan keskikoko oli noin prosentin verran kapeampi kuin aikaisemmin. Muutokset nokkien koossa ovat esimerkki pienimuotoisesta muuntelusta, jonka perinnöllinen informaatio poimitaan jo olemassa olevasta geenivarastosta. Pieniä ja suuria nokkia esiintyi populaatiossa ennen kuivuutta ja pieniä ja suuria nokkia esiintyi populaatiossa kuivuuden jälkeen. Ainoa asia joka muuttui, oli pienten ja suurten nokkien määrien suhde. 

Huomioitavaa on nyt se, että sirkuissa ei tapahtunut mitään ”kehitystä”! Saarille tullut kantapopulaatio omasi jo erikokoisia lintuja (samoin kun on olemassa eri kokoisia ihmisiä, koiria ja kissoja). Sitten kun olosuhteet vaihtelivat, niin erikokoiset linnut saivat valintaedun riippuen olosuhteista ja tämän vuoksi olemassa olevien nokkien määrien suhdeluku vaihteli olosuhteiden mukaan. Sirkkupopulaatiossa tapahtui todella luonnonvalintaa, mutta se ei tarkoita sitä, että sirkuille olisi kehittynyt suurempi nokka. Ainoastaan jo olemassa olevat suurempi nokkaiset sirkut, saivat valintaedun kuivan jakson aikana ja siksi niiden määrällinen suhde kasvoi silloin sirkkupopulaatiossa. Mitään uutta lajia tai rakennetta ei siis todellisuudessa syntynyt, vaan ainoastaan tapahtui määrällisiä muutoksia jo olemassa olevan populaation geenivarastossa. 


Luonnonvalinta ja muuntelu voivat synnyttää määrällisiä muutoksia lintujen nokkien koossa (populaation sisällä), mutta tämä mekanismi ei selitä mitään lintujen alkuperästä. Evoluutioteorian ainoa tärkeä asia olisi löytää mekanismi, joka selittäisi eliöiden alkuperän, sillä vain sellainen mekanismi selittäisi kehitysopin. Evoluutioteorian tulisi pystyä selittämään eliöiden alkuperäinen informaatio - ei jo olemassa olevan informaation eri variaatioita, sillä jo olemassa olevan informaation eri variaatiot (muuntelu) ei kerro mitään prosessista joka synnytti alkuperäisen informaation, jossa variaatioita voi sitten tapahtua, geenivaraston tarjoamissa rajoissa.

Evoluutioteorian ratkaiseva väite on että sen mekanismit voivat luoda monimutkaisia organismeja yksinkertaisista lähtökohdista. Tällä tavoin evoluutioteoria pyrkii selittämään lajien kehityksen. Kuitenkaan evoluutioteorian todisteet, joita se käyttää selityksenään eivät vastaa teorian väitettä "evoluutio voi luoda monimutkaisia organismeja yksinkertaisista lähtökohdista". Sillä darwininsirkut eivät olleet nokattomia joille olisi kehittynyt (muuntelun ja luonnonvalinnan kautta) täysin uusi rakenne (nokka), jonka vuoksi ne olisivat olleet uutta lajia, vaan darwininsirkut ovat tarina sirkkujen jo olemassa olevien nokkien määrien suhdeluvun vaihtelusta olosuhteiden mukaan.

Mikään ei siis edes muuttunut, vaan ainoastaan jokin jo olemassa oleva ominaisuus vahvistui populaatiossa olosuhteiden mukaan. Darwininsirkut ovat vain tarina jo olemassa olevan populaation sopeutumisesta erilaisiin ympäristöolosuhteisiin. Joten missä kehitys? Missä uuden informaation syntyminen darwininsirkuissa? Ei missään, koska evoluutiota ei havaittu niissä. Darwininsirkut ovatkin todiste raamatullisen luodun lajityypin muuntelusta ja sopeutumisesta olosuhteisiin. 

Lisäksi sopeutuminen on vähentänyt informaatiota, sillä sopeutuneet muodot ovat erikoistuneet olosuhteisiin sopeutumattomimpien muotojen kustannuksella. Näin sopeutuneissa populaatioissa on vähemmän informaatiota kuin alkuperäisissä, joissa oli informaatio myös niihin muotoihin, jotka eivät kyseisiin oloihin sopeutuneet. Evoluutioteorian ratkaiseva ja paras todiste osoittautuu todisteeksi, joka ei tue ollenkaan sitä mitä teoria vaatisi todisteeksi. Itseasiassa se mitä kuvataan evoluutioksi on prosessi joka kulkee täysin päinvastaiseen suuntaan (informaatiota katoaa populaatioista), kuin mitä evoluutioteoria vaatisi (uutta informaatiota populaatioihin). Tämän vuoksi evoluutioteoria epäonnistuu täydellisesti selityksenä luonnon monimuotoisuudelle ja alkuperälle.

Sivulla 23 kirja jatkaa:
”Kuten Charlesin isoisä oli sanonut, kaikki elämä oli ehkä sittenkin saanut alkunsa yhdestä elollisesta säikeestä, joka oli aikaa myöten erilaistunut lukuisiksi elämänmuodoiksi. Mutta Charlesin oivallus oli tätä syvempi. Hän ymmärsi, miten tämä tapahtuu. Miten evoluutio toimii.”
Huoh. Ei ymmärtänyt. Todisteista tehty looginen harhapäätelmä, on vastakohta sille, että hän olisi ymmärtänyt miten evoluutio toimii. Evoluutio tarvitsee uutta informaatiota (uusia rakennusohjeita), jotta molekyyleistä voisi kehittyä ihmisiä pitkässä ajassa, koska molekyyleillä ei ole ohjeita ihmisten rakentamiseen. Siksi mikään todiste joka ei lisää uusia rakennusohjeita ei ole todiste evoluution puolesta. Koskaan ei ole havaittu sopeutumistapahtumaa, joka lisäisi informaatiota. Sen vuoksi kaikki havainnot sopeutumisesta ovat todistusaineistoa Raamatun ilmoituksen ja luodun lajityypin puolesta. Odottaisimmekin Raamatun perusteella vain jo olemassa olevan informaation valikointia ja kokonaismenetystä.

Kirjan ensimmäisen osan arviointi päättyy sivulle 25 jossa todetaan:
”Kun jälkipolvet ovat katsoneet Darwinin teoriaa, he ovat hämmästyneet sitä, miten täydellisesti hän ymmärsi evoluution olemuksen… Darwin oli ensimmäinen joka oivalsi, mitä evoluutio on.”
Minä taas olen hämmästynyt siitä miten valtio voi jakaa tiedonjulkistamisen palkinnon tällaisesta väärän tiedon levittämisestä lapsille. Darwin ei oivaltanut sitä mitä evoluutio on, koska hän havaitsi ainoastaan prosessin (luonnonvalinnan) jossa ei tuotettu uutta informaatiota ja pyrki tämän prosessin kautta perustelemaan teoriaa joka vaatisi suunnattoman määrän uutta informaatiota. Tässä valossa Darwin sortui täydelliseen harhapäätelmään, eikä ymmärrykseen evoluutiosta.

Kirja jatkaa: ”Darwinin sanoma voidaan jakaa viiteen lakiin.”

Käyn nämä läpi yksitellen.
1) Luonnonvalinta: ”Koska kaikki saman lajin yksilöt ovat erilaisia, tietyt yksilöt menestyvät paremmin kuin toiset, ja niiden ominaisuudet siirtyvät eteenpäin.”
Juuri näin. Tästä oli myös kyse darwininsirkuissa. Luonnonvalinta ei ole kuitenkaan evoluutiota, koska luonnonvalinnassa ei kehity mitään uutta, vaan ainoastaan jo olemassa olevaa valitaan. Luonnonvalinta tukee Raamatun luomismallia, ei evoluutiota. 
2) Lajien moninaistuminen: ”Uudet lajit syntyvät haarautumalla kantamuodoista”.
Tällaista lajiutumista on havaittu vain samantyyppisten eliöiden parissa. Esim, susista muodostuu kaikki koiraeläimet. Mitään uutta informaatiota ei synny, vaan uudet piirteet ovat seurausta jo olemassa olevan populaation informaation uudelleen järjestelystä rekombinaation kautta, sekä sen valikoinnista olosuhteiden mukaan. Lajiutuminen perustuu lisääntymisesteisiin, ei ylöspäin kehitykseen (uusiin rakenteisiin), joita evoluutioteoria tarvitsisi toimiakseen. Tämä tukee Raamatun luomismallia, ei evoluutiota.
3) Evoluutiota tapahtuu: ”Maapallo on jatkuvassa, mutta hitaassa muutoksen tilassa, ja sen pinnalla elävät eläimet ja kasvit muuttuvat.”
Näin on, mutta evoluutiosta ei ole ainoatakaan todistetta, sillä yhdenkään muutoksen ei ole havaittu lisäävän uutta geneettistä informaatiota. Kaikki havaitut muutokset sopivat johdonmukaisesti Raamatun luomismalliin, jonka pohjalta voidaan ennustaa eliöiden sopeutuminen olosuhteisiin.
4) Asteittainen kehitys: ”Lajit kehittyvät populaatioissa tapahtuvien vähittäisten muutosten kautta, eikä siten, että yks kaks syntyy uusi laji, joka on erilainen kuin vanhempansa.”
Muuntelu luodun lajityypin sisällä voi olla hyvinkin suurta nopeassakin ajassa. Tästä kokeellisena esimerkkinä nimenomaan koirien jalostus, jossa on muutamassa sadassa vuodessa tuotettu huima monimuotoisuus mitään uutta kehittämättä ja uutta informaatiota tuottamatta, vain valikoimalla luontaisesta muuntelupotentiaalista lajityypin sisällä. Uudet muodot voivat siten syntyä nopeastikin, mutta vain saman lajityypin rajoissa. Koskaan ei ole havaittu lajityyppien välistä risteytymistä. Näin siksi, että Jumala määräsi eliöt lisääntymään lajityyppiensä mukaan.
5) Yhteinen polveutuminen: ”Kaikki elolliset olennot maapallolla ovat polveutuneet yhdestä, yhteisestä kantamuodosta”.
Eivät ole, koska tarvittavaa muutosta ja mekanismia, joka selittäisi polveutumiseen johtavan kehityksen ei ole koskaan havaittu. Yksikään havaittu muutos ei ole tuottanut uutta informaatiota (uusia rakennusohjeita), jonka seurauksena olisi syntynyt uusia rakenteita. Esimerkiksi biofyysikko Lee Spetner sanoo kirjassaan - Not by Chance evoluutioteorian vaativan, että suuria määriä sellaisia informaatiota lisääviä virheitä (mutaatioita), pitäisi olla nykyään havaittavissa. ”Toistaiseksi yhtäkään sellaista ei ole olemassa.” Sen sijaan eri lajit näyttävät muodostuneet oman laisista (tyyppisistä) kantalajeistaan, joka sopii Raamatun luomiskertomukseen, kuin nappi kauluspaitaan. Evoluutio on ilman todisteita ja kaikki todisteet joita evoluution puolesta esitetään ovat oikein tulkittuna todisteita Raamatun luomismallin puolesta!

Evoluutio-kirja epäonnistuu evoluution kuvauksessa, sekä käyttää käsitettä ”evoluutio”, niin epäjohdonmukaisesti, että lapsi voi saada kirjasta harhaanjohdetusti käsityksen, että ikään kuin evoluutiota tapahtuisi, vaikka sellaisesta ei ole ainoatakaan todistetta olemassa. Tämän vuoksi pidän kirjaa jopa vaarallisena lapsille, sillä se opettaa epätosia asioita ikään kuin tosiasioina lapsille.

4 kommenttia:

  1. "Lajityyppi" on nollasana, koska sen merkitys muuttuu aina tilanteen mukaan, kuten mm. uskonveljesi Tomi Aallon käytössä. "Kind"-sana ei todista mistään mitään, koska 1600-luvun englanti ei ole Raamatun alkukieli.

    Kun edes osaisit hävetä.

    VastaaPoista
  2. Kiitos vinkistä! Tilasin ja lapset tykkäävät näinkin vaikeasta asiasta hyvän kerronnan ja hauskojen kuvien avulla. Parhainta kesää!
    https://www.scientificamerican.com/article/people-who-understand-evolution-are-more-likely-to-accept-it1/

    VastaaPoista
  3. Hyvä Toni, jälleen sinulta totuudellista ja asiallista argumentointia Raamatun sisällön ja Raamatun Jumalan luomistyön puolesta!

    Aloin kirjoitustasi lukiessani miettiä, että eikö juuri ihmisen urheiluun liittyvässä harjoittelussa ole kyse siitä, että hyödynnämme Jumalan eliöihin asettamaa muuntelukapasiteettia. Juoksija pyrkii harjoitteillaan kehittämään (=muuntelemaan) hengitys- ja verenkiertoelimistön suorituskykyä mahdollisimman maksimaaliseksi ja lihasvoimaa vaativissa lajeissa urheilija pyrkii kehittämään (=muuntelemaan) lihaksistoaan lajilleen mahdollisimman edulliseksi ja suorituskykyiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viestistäsi timbo. Kyllä, kova harjoittelu voi muunnella jo olemassa olevia ominaisuuksia. Koskaan ei ole kuitenkaan havaittu tällaisen muuntelun kehittäneen mitään uutta rakennetta tai ominaisuutta. Raamatun perusteella onkin odotettavissa, että Jumala on luonut perimät joustaviksi, jotta ne voivat vastata hyvin olosuhteisiin.

      Poista