DNA, liian kova pala purtavaksi evoluutioteorialle

Koodijärjestelmä ja koodaus ovat välttämättömiä edellytyksiä informaation tallennukselle ja välitykselle. Esim suomen kielen, tietokoneen ohjelmointikielen ja solun DNA:n merkkien järjestys täytyy purkaa, jotta niiden merkitys tulee ymmärretyksi. Informaatiokoodia ei voida purkaa muuta kuin ennalta määritetyn sopimuksen (koodin) kautta.

Esim suomen kieli on kuulijalle merkityksetöntä siansaksaa, jollei hän ymmärrä suomen kielen kielioppia (tulkintasääntöä), jonka avulla hän pystyy purkamaan suomenkielellä välitetyn informaation. Suomen kieli on koodi, joka perustuu sopimukseen kieliopin säännöistä. Suomen kielen välittämää informaatiota voidaan tulkita vain tämän ennalta sovitun sopimuksen mukaan, joka määrittää suomen kielen kieliopin. Kieliopin olemus on aineeton, koska se voidaan ymmärtää vain älyllisesti ja tuottaa (sopia) vain älyn kautta.

Samoin tietokoneen binäärikoodi ja eliöiden solujen sisältämä geneettinen koodi (DNA) voidaan purkaa vain ennalta sovittujen tulkintasääntöjen (kieliopin) kautta. Toisin sanoen binäärikoodi ja DNA ovat merkityksettömiä ilman ennalta sovittua koodia, joka antaa binäärikoodin ja DNA:n sisältämille merkkien järjestykselle, merkityksen. Koodi täytyy tulkita (purkaa), jotta sen merkitys tulee ymmärretyksi, vain siten siitä tulee merkityksellinen. 

Toisin sanoen merkitys ei synny koodin järjestelystä, vaan järjestelyn tulkinnasta. Koodi voidaan tallentaa materiaan sen säilytystä ja siirtämistä varten, mutta koodin sisältämä viesti ei ole aineen tuottama, vaan mielen, joka kirjoitti koodin aineelliselle alustalle. Täten todellinen informaatio (tieto) ei ole aineellisessa merkkijonossa, vaan mielen tuottamissa sopimuksissa, jotka määräävät säännöt, joiden kautta aineelliset merkkijonot voidaan tulkita ja ymmärtää. Lisäksi merkkijono sisältää informaatiota vain jos toinen osapuoli (tai prosessi) voi tulkita tuon koodin jollakin vastaanottajan koneistolla, joka purkaa koodin ennalta sovitun kieliopin mukaan.

Tämä tarkoittaa sitä, että jos DNA:n merkkijono (kaksi 3 miljardin kirjaimen sarjaa) syntyisi sattumalta, niin sen informaatio sisältö olisi puhdas nolla. DNA sisältää merkityksellistä ja toiminnallista informaatiota vain jos se on jonkun lähettämä koodi (viesti). Eliöiden DNA:n sisältämä nukleotidijärjestys saa merkityksen, kun solu purkaa sen kääntäjä ribosomissa. Koodikielen luonteen mukaisesti tämä DNA:n purkaminen on mahdollista vain jos solun koneistoissa on ohjelmoituna tieto siitä kieliopista, jonka mukaan DNA:n sisältämä viesti on kirjoitettu.

Koska DNA on koodi, niin oleellisin kysymys on, kenen laatima? Raamattu antaa tähän hyvän johtolangan: ”Sillä tietensä he eivät ole tietävinään, että taivaat ja samoin maa, vedestä ja veden kautta rakennettu, olivat ikivanhastaan olemassa Jumalan sanan voimasta.” (2.Pie.3:5)

Laaja DNA-tutkimus tukee Raamatun ilmoitusta

Tutkimusartikkelissa (Human Evolution: Why should mitochondria define species? ) Rockefellerin ja Baselin yliopistojen professorit selvittävät, että kaikki ihmiset polveutuvat yhdestä ja ainoasta parista (Y-kromosomi Aadam ja mitokondrio-Eeva) ja 90% kaikista maapallon eläinlajeista laajenivat omista pienistä perustajapopulaatioista samaan aikaan, noin 100 000 - 200 000 vuotta sitten. Täten me ihmiset olisimme kaikki sukua toisillemme, mutta emme eläimille.

Johtopäätös oli, että kaikki nykyiset lajit ovat käyneet pullonkaulan läpi samaan aikaan, josta vain muutamia edustajia kustakin lajista olisi selvinnyt. Tutkimus osoitti myös, että eläintyyppien välillä on laajoja geneettisiä eroja, kun taas saman lajin edustajien erot ovat todella pienet. 

Tämä oli niin radikaalitulos, että Thaler (toinen tutkijoista) sanoi; ”taistelin sitä vastaan niin kovaa kuin voin.” Miksi? Syy on ilmeinen, data on evoluutioteorian vastainen. Evoluutioteoria ei ennusta, että suurin osa lajeista on saapunut samaan aikaan, eikä sitä, että lajeilla on nämä selkeät geneettiset rajat.

Data sopii sen sijaan (ilman paisutettua aikaa) Raamatun ilmoitukseen. Jumala loi Aadamin ja Eevan ja eri tyyppiset eläimet samaan aikaan. Eläinten geneettiset rajat ovat selkeät ja siksi ne kykenevät lisääntymään vain lajiensa mukaan, minkä Jumala ilmoittaa 10 kertaa Raamatun ensimmäisessä luvussa. Vedenpaisumus oli pullonkaula, josta selvisivät vain kaikki Nooan arkissa olleet lajityyppien edustajat.  

Raamattuun uskovat kristityt ovat sanoneet koko ajan, että ihmiset ja eläimet ilmaantuivat samaan aikaan ja että ihmisten ja eläintyyppien välillä on selkeät rajat, joita ei voida ylittää. Teknologian parantuessa tiedemiehet pystyvät nyt katsomaan mitä DNA sisältää. Tämän ansiosta he pikkuhiljaa nousevat ylöspäin tiedon vuorella, niin kuin viitattu tutkimus mainiosti osoittaa. Jos he jonain päivänä saapuvat tiedon vuoren huipulle, niin he löytävät sieltä tavalliset Raamattuun Jumalan sanana uskovat kristityt, jotka ovat olleet siellä jo tuhansia vuosia. Kristityt eivät ole vuoren huipulla viisautensa ansiosta, vaan uskosta universumin Luojan ilmoitukseen maailman varhaishistoriasta.

Kertyvät mutaatiot ovat evoluutioteorian tuho

Useat ihmiset on johdettu uskomaan, että evoluutioteoria olisi tieteellinen tosiasia. Koulujärjestelmämme biologian oppikirjat toistavat mantraa, että ihmisten perimät ovat peräisin yksinkertaisesta alkugenomista pitkän mutaatiosarjan (painovirheiden) ja runsaan luonnonvalinnan (lisääntymiserojen) kautta. Mutaatioita pidetään evoluution uutta "kehittävänä" voimana.

Johtavat populaatiogeneetikot myöntävät, että ihmisen mutaationopeus (pelkästään sukusoluissamme) on luokkaa 75-175 nukleotidikorvautumista (mutaatiota) yksilöä kohden sukupolvessa (Nachman ja Crowell, 2000; Kondrashov, 2002; Xue ym., 2009; Lynch, 2010; Campbell ja Eichler, 2013). Hyödyllisten mutaatioiden suhde vahingollisiin yksi miljoonaa kohti (Gerrish ja Lenski, 1998).

Cornellin yliopiston genetiikan emeritusprofessori John Sanford kirjoittaa kirjassaan "eliömaailma rappeutuu" näin:

"Sata mutaatiota ihmistä kohden tarkoittaa vain hyvin minimaalista informaation menetystä suuressa genomissamme. Tällaisen mutaationopeuden todelliset vaikutukset ovat kuitenkin nähtävissä populaation tasolla ja ilmentyvät ajan myötä. Koska maailmassa on yli seitsemän miljardia ihmistä ja jokainen lisää 100 uutta mutaatiota maailmanlaajuiseen populaatioon, on pelkästään meidän sukupolvemme lisännyt noin 700 miljardia uutta mutaatiota ihmiskuntaan. Kun muistamme, että genomissamme on vain kolme miljardia nukleotidia, huomaamme, että elämämme aikana on jokaisessa nukleotidipaikassa tapahtunut yli 200 mutaatiota. Jokainen mahdollinen pistemutaatio ihmisen genomissa, joka voi tapahtua, on tapahtunut useita kertoja pelkästään omana elinaikanamme!"

Kokeellinen luonnontiede osoittaa, että ihmisen mutaationopeus (sukusoluissamme) on noin sata mutaatiota yksilöä kohden sukupolvessa. Näistä mutaatioista suurin osa on vahingollisia ja niiden suhde hyödyllisiin on jopa miljoonakertainen. Ihmispopulaation tasolla tämä tarkoittaa sitä, että meidän sukupolvemme on lisännyt noin 700 miljardia uutta mutaatioita ihmiskuntaan, joista vahingollisia on miljoonan suhde yhteen. Jokaisessa mahdollisessa ihmisen genomin nukleotidipaikassa on tapahtunut pelkästään meidän sukupolven aikana yli 200 mutaatiota ja mitään uutta ei ole kehittynyt.

Populaatiogenetiikan havainnot osoittavat, että evoluutioteoria ei voi olla tosiasia, koska evoluution mekanismina pidetty mutaatio- ja valintamekanismi kulkee väärään suuntaan "kehityksen" kannalta. Mitään kehitystä ei ole havaittu, vaikka pelkästään meidän sukupolvemme lisää yli 700 miljardia uutta mutaatiota ihmiskuntaan ja tämän seurauksena jokainen mahdollinen pistemutaatio on tapahtunut yli 200 kertaa pelkästään meidän elinaikanamme.

Sen sijaan johtavat populaatiogeneetikot myöntävät, että ihmisen elinkelpoisuus vähenee 1–5 % sukupolvessa - (Lynch, Crow). Näin siksi, että jokaisen yksilön sukupolvessa lisäämät sata uutta mutaatiota ovat miljoonakertaisesti vahingollisia suhteessa hyödyllisiin. Mutaatiot syövät ihmisten elinkelpoisuutta eivätkä kehitä sitä ja tämä on vastakohta evoluutioteorialle. Kristityt voivat ottaa todistusaineiston kuitenkin sellaisenaan, koska se vastaa juuri sitä mitä odottaisimmekin Raamatun perusteella. Virheettömiksi luodut perimät (genomit) alkoivat rappeutumaan mutaatioiden kautta syntiinlankeemuksessa, jonka kautta kuolema tuli maailmaan.

Tri Crow antaa ymmärtää, että ihmisen kelpoisuus saattaa laskea 1-2 % sukupolvessa mutaatioiden kertymisestä johtuen. Kelpoisuuden väheneminen 1%:lla sukupolvessa (aloittaen kelpoisuudesta 1) on esitetty graaffisesti hypoteettiselle 300 ihmissukopolven aikajanalla (6000-9000 vuotta). Tuloksena klassinen biologinen taantumakäyrä. Tämän tyyppinen kasautuva kelpoisuuden väheneminen johtaisi selvästi dramaattiseen ihmisrodun taantumiseen historiallisessa aikakehyksessä.

Jos elinkelpoisuus alenee 300 sukupolven aikana alle 10% alkuperäisestä ja ihminen elää nykyään keskimäärin 70-80 vuotta, niin se tarkoittaa, että alkuperäinen elinkelpoisuus olisi voinut tuottaa yli 800 vuoden eliniän. Tämä on looginen johtopäätös tieteellisestä datasta.

Raamatun ilmoitus ihmisten eliniästä varhaishistoriassa antaa todella mielenkiintoisen tuloksen. Raamattu kuvaa nimittäin biologisen rappeutumiskäyrän. John Sanford kysyykin:

"Miksi nämä kirjoittajat olisivat halunneet kuvata biologisen rappeutumiskäyrän ilman tietoa 1800-luvulla löydetystä genetiikasta tai 1900-luvulla löydetyistä mutaatioista?"

Ei Mooses tiennyt biologisesta rappeutumiskäyrästä mitään, mutta koska Mooses kirjoitti Jumalan profeettana Jumalan Hengessä Jumalan ilmoituksen ihmiskunnan todellisesta historiasta ylös, niin siksi Mooseksen kuvaamat eliniät vastaavat tarkasti sitä mitä me odottaisimmekin biologisen rappeutumiskäyrän perusteella. Kokeellisen luonnontieteen tulokset osoittavat, että vanheneminen ja kuolema johtuvat kertyvistä mutaatioista. Koska alussa mutaatioita oli vähemmän, niin miksi ihmiset eivät olisi silloin voineet elää niin vanhoiksi, kuin Raamattu kuvaa? Raamattu on Jumalan sanaa ja siksi se sopii todistusaineistoon täydellisesti ja me kristityt voimme ottaa tosiasiat sellaisenaan!

Seuraavalla videolla aihetta käsitellään tarkemmin.

Sirppisoluanemia ei tue evoluutioteoriaa

Tiede-lehden bloggaaja Tuomas Aivelo on evoluutiobiologian tohtorikoulutettava Helsingin yliopistosta. Hän kirjoittaa blogissaan, että sirppisoluanemia on hänen lempiesimerkki evoluutiosta. Tätä on nyt syytä tutkia hieman tarkemmin, sillä Aivelo on mitä mainioin esimerkki evolutionistista, joka pitää tiedon (informaation) tuhoutumista parhaana evoluution esimerkkinä. Vaikka todellisuudessa geneettisen informaation tuhoutuminen on vastakohta sille, mitä evoluutioteoria -> mikrobeista -> mieheksi vaatisi. Eli suunnattomasta uutta geneettistä informaatiota (rakennus- ja toimintaohjeita).

SIRPPISOLUANEMIA

- Normaali (terve) homotsygoottinen hemoglobiinigeeni (SS)

- Sirppisoluanemian (sairas) homotsygoottinen hemoglobiinigeeni (ss)

- Sirppisoluanemian heterotsygoottinen hemoglobiinigeeni (Ss)

Sirppisoluanemia on verisairaus. Homotsygoottiset (molemmat geenin alleelit samanlaisia) resessiivisen sirppisolugeenin kantajat (ss) kuolevat nuorina, sillä sirppisoluanemiasta kärsivillä veri kuljettaa heikosti happea (johtaa anemiaan) ja solut helposti klimppiintyvät verisuoniin. Näin siksi, että punasolujen muoto on muuttunut normaalin (pyöreähkön) sijaan sirpinmuotoiseksi. Sirppisoluanemia aiheuttaa siis epämuodostuneita punasoluja. 

Sirppisoluanemia johtuu rikkinäisestä hemoglobiiniproteiinista. Sirppisoluanemiassa on ihmisen beeta-hemoglobiiniketjussa yksi ainoa aminohappo vaihtunut toiseen. Kun tällainen geeni esiintyy heterotsygoottisesti (kaksi erilaista geenin alleelia) "Ss" (normaali = toimiva ja mutatoitunut = rikkinäinen alleeli) ei sairaus ilmene kovinkaan vakavana, sillä tällöin puolet tuotetusta hemoglobiinista on toimivaa ja tämä riittää tuottamaan riittävästi hyviä punasoluja. Heterotsygoottisen geenin kantajan (Ss) elinikä on vain vähän lyhyempi, kuin terveen hemoglobiinigeenin (SS) kantajan - normaaleissa oloissa.

MALARIA

Malaria on hyttysten aiheuttama loistauti. Loinen kulkeutuu hyttysen piston seurauksena ensin ihmisen maksaan, josta se siirtyy veren punasoluihin. Malaria aiheuttaa voimakkaita kuumekohtauksia, jotka voivat olla hengenvaarallisia. 

VALINTAETU

Sirppisoluanemia voi olla kantajalleen hyödyllinen poikkeuksellisella alueella (malarian saastuttamilla), kun se ilmenee heterotsygoottisena (Ss). Kun malarialoinen pyrkii mutatoituneen (sirpinmuotoisen) punasolun sisälle kyseiset punasolut hajoavat. Täten jos henkilö on heterotsygoottisen (Ss) resessiivisen sirppisolugeenin kantaja, niin malarialoiset voivat lisääntyä huomattavasti heikommin ja tauti on paljon lievempi. Näin alleelikomponaatio (Ss) tarjoaa suojan malariaa vastaan. Malarian saastuttamilla alueilla parhaiten pärjäävät siis ne, joilla on hemoglobiinigeenistä yksi normaali alleeli ja yksi sirppisolualleeli (Ss). 

Huomioitavaa on nyt se, että tämä sirppisoluanemian heterotsygoottisen muodon tuoma selviytymisetu koskee siis vain erityisen poikkeuksellista aluetta, eli malarian saastuttamaa. Normaaleissa olosuhteissa tämä sirppisolugeenin heterotsygoottinen (Ss) muoto on valinnan kannalta vahingollisempi kantajalleen verrattuna täysin terveeseen hemoglobiinigeeniin. Terveen geenin (SS) kantajien elinikä on pidempi olosuhteissa joissa malariaa ei esiinny. Tämän vuoksi sirppisolualleelia (s) esiintyy harvoin alueilla joissa ei ole malaria vaaraa.

SIRPPISOLUANEMIA ON VASTAKOHTA SILLE MITÄ EVOLUUTIOTEORIA VAATISI

Vaikka sirppisoluanemia on tiettynä muotona (heterotsygoottisena) ja aivan poikkeuksellisella alueella (malarian saastuttamilla) hyödyllinen eloonjäämisen kannalta, on kyseessä kuitenkin geneettisellä tasolla informaation tuhoutuminen -> menetetään toiminallisuutta. Koska sirppisoluanemiaan liittyy aikaisemman tiedon (toimivan hemoglobiinigeenin) rikkoontuminen, on kyseessä informaation menetys. Tämä toimivan geenin rikkoontuminen ei kehitä mitään uutta rakennetta tai toimintoa.

Mutaatio tuhoaa jo olemassa olevaa informaatiota ja sen seurauksena mutatoituneet (rikkoutuneet) punasolut voivat kuljettaa heikommasti happea kuin alkuperäinen rikkoontumaton muoto. Täten se ei edusta esimerkkiä biologisen moninaisuuden (informaation) lisääntymisestä. Jo olemassa olevan informaation rikkominen ei ole sellaisen uuden geneettisen informaation (rakennus- ja toimintaohjeiden) tuottamista, joka synnyttäisi uusia toimintoja ja rakenteita eliöille, vaikka rikkoontunut muoto olisikin joissain poikkeuksellisissa oloissa hyödyllinen valinnan kannalta.

Jotta mikrobista -> mieheksi evoluutio olisi mahdollista, tulisi uusien toimintojen kehittymisen olla ainoa tärkeä asia evoluution kannalta. Sen todistamiseksi tarvittaisiin esimerkkejä uusien toimintojen syntymisestä, eikä jo olemassa olevien toimintojen rikkoontumisesta - mistä sirppisoluanemiassakin on kyse.

Olen luvalla sanottuna hiukan huolestunut yliopistojemme biologian koulutuksesta, kun evoluutiobiologian tohtorikoulutettavan lempiesimerkki evoluutiosta on muutossuuntana täysin vääränsuuntainen evoluutioteorian kannalta. Eli (informaatiota) tuhoava, kun evoluutioteoria tarvitsisi (informaatiota) kehittävän.

Sen sijaan sirppisoluanemia sopii Raamatun ilmoitukseen kuin nenä päähän. Toiminnallista informaatiota tuhoavat mutaatiot ovat seurausta syntiinlankeemuksesta ja luomakunnan kiroamisesta. Luoja Jumala on luvannut vielä ennallistaa kaikki alun hyvän mukaiseksi niille, jotka tahtovat rakastaa Häntä. Kun uskot Herraan Jeesukseen, niin kuin Raamattu opettaa, niin saat Jumalan armosta elää vielä uudessa Jerusalemissa, jossa ei ole oleva enää murhetta eikä parkua eikä kipua.

Millainen Nooan arkki oli

Millainen Raamatussa kuvattu Nooan arkki oli? Raamatun kuvauksen perusteella arkissa pelastui vedenpaisumukselta 8 ihmistä ja kaikenlaisista ilmaa hengittävistä maaeläimistä (lajityypeistä) kaksi kappaletta (puhtaista eläimistä 7 paria). Yhdysvaltain Kentuckyssa Ark Encounterissa on Raamatun mittojen mukaan tehty kopio Nooan arkista ja se tarjoaa hienon kuvauksen siitä, millainen Nooan arkki mahdollisesti oli. Kävin vaimoni kanssa jokin aika sitten arkilla ja esittelen nyt muutamia kuvia sieltä. (klikkaa kuvia, niin ne aukeavat isompina)

Arkki ulkoapäin

Arkki oli 157m pitkä.

Arkki oli 26m leveä.

Arkki oli 16m korkea.

Arkki sisäpuolelta

Arkin tilavuus oli 65 300 kuutiota. Se vastaa noin 600 rautateiden karjavaunua, joihin jokaiseen mahtuisi 240 lammasta. Arkissa oli kolme tasoa.

Arkissa eläimet olivat tällaisissa häkeissä. Arkin eläimet eivät olleet täysi-ikäisiä ja täysikasvuisia, vaan nuoria ja pienempiä. Myös dinosaurukset olivat arkissa lajityyppiensä mukaan (noin 55 kpl). Suurimpienkin dinosaurusten luiden kasvurenkaista on laskettu, että niiden kasvupyrähdys alkoi noin 5 vuoden iässä. Arkissa oli todennäköisesti alle viisivuotiaat yksilöt, jotka painoivat vain noin tonnin ja olivat härän kokoisia.

Arkissa oli hyvät tilat Nooan perheelle. Arkkiin otettiin todennäköisesti tiiviiksi pakattua ja kuivattua muonaa. Eläimille annettiin kenties viljaa ja heinää, sillä ne kaikki olivat alussa kasvissyöjiä. Vieläkin jotkut leijonat tulevat eläintarhoissa pelkillä kasviksilla toimeen. Myös karhut osoittavat, että kasviksilla pärjää, vaikka lihakin maistuu. Ruuan on arveltu vievän alle 15% arkin tilavuudesta.

Arkissa oli tilaa työpajalle. Ruokia säilytettiin kenties tällaisissa kulhoissa.

Arkissa oli yksi ovi, jonka kautta Jumala kutsui Nooan perheineen ja eläimet sisälle pelastuksen arkkiin. Nooan arkki onkin vertauskuva Uuden liiton pelastuksen arkista Herrasta Jeesuksesta, joka on ainut tie ja ovi iankaikkiseen elämään Isän luokse Jumalan valtakuntaan.

Jeesus: "Minä olen ovi; jos joku minun kauttani menee sisälle, niin hän pelastuu, ja hän on käyvä sisälle ja käyvä ulos ja löytävä laitumen." (Joh.10:9)

Jeesus: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani." (Joh.14:6) 

" Ja hän (Joosua) sanoi israelilaisille näin: "Kun lapsenne vastaisuudessa kysyvät isiltään ja sanovat: 'Mitä nämä kivet merkitsevät?' niin ilmoittakaa se lapsillenne ja sanokaa: 'Israel kulki tämän Jordanin poikki kuivaa myöten, koska Herra, teidän Jumalanne, kuivasi Jordanin veden teidän tieltänne, kunnes olitte kulkeneet virran poikki, samoinkuin Herra, teidän Jumalanne, teki Kaislamerelle, jonka hän kuivasi meidän tieltämme, kunnes olimme kulkeneet sen poikki, jotta kaikki maan kansat tulisivat tietämään, että Herran käsi on väkevä, ja jotta te pelkäisitte Herraa, teidän Jumalaanne, ainiaan'." (Joosua.4:21-24)

Niin kuin israelilaisten pystyttämät kaksitoista kiveä olivat muistomerkkinä tuleville sukupolville Jumalan suurista teoista, niin samoin todellista historiaa vastaava Nooan arkki Ark Encounterilla on muistomerkkinä Jumalan suurista teoista. Arkki muistuttaa siitä, että Raamattu ilmoittaa historiallisen tosiasian, sekä siitä, että niin kuin Jumala tuomitsi silloisen maailman synnin tähden vedellä, niin Hän tulee myös tuomitsemaan tämän maailman synnin tähden, ei vedellä vaan tulella (2.Pie.3:7-13). Ovi pelastukseen on kuitenkin vielä auki jokaiselle, joka kuulee ja haluaa uskoa Herraan Jeesukseen, niin kuin Raamattu sanoo.

Nooan arkin esittelykierrosvideo

Nooan arkki - fiktiota vai historiaa?

Kä­vim­me vai­mo­ni kans­sa Noo­an ar­kin Raa­ma­tun mit­to­jen mu­kai­ses­ti teh­dyl­lä ko­pi­ol­la Yh­dys­val­tain Ken­tuc­kys­sa, vii­me kuus­sa. 

Noo­an ark­ki on kris­ti­nus­kon kan­nal­ta yk­si tär­keim­mis­tä ky­sy­myk­sis­tä, sil­lä yh­teis­kun­ta ky­see­na­lais­taa Raa­ma­tun usein vii­ta­ten ark­kiin. Raa­mat­tua pi­de­tään sa­tu­kir­ja­na, kos­ka ih­mi­set ei­vät ym­mär­rä kuin­ka Nooa oli­si voi­nut saa­da kaik­ki maa­il­man mil­joo­nat eläi­met ark­kiin.

Vas­tauk­sen an­ta­mi­sek­si tu­lee vas­ta­ta kah­teen ky­sy­myk­seen: 1) Kuin­ka mon­ta eläin­tyyp­piä Noo­an oli tar­peen ot­taa mu­kaan? 2) Oli­ko ark­ki riit­tä­vän iso kan­taak­seen kaik­ki tar­vit­ta­vat eläin­tyy­pit?

Maa­il­mas­sa ei ole mil­joo­nia eri­lai­sia la­je­ja, vaan noin 1.8 mil­joo­naa. 98 pro­sent­tia niis­tä on ve­sie­läi­miä, sel­kä­ran­gat­to­mia, kas­ve­ja ja bak­tee­re­ja. Noo­an ei tar­vin­nut ot­taa ark­kiin mi­tään edel­lä mai­ni­tuis­ta. Esim ka­loil­le oli riit­tä­väs­ti vet­tä tar­jol­la ar­kin ul­ko­puo­lel­la. Ark­kiin täy­tyi ot­taa ai­no­as­taan kai­ken­lai­set il­maa hen­git­tä­vät maa­e­läi­met. Nii­tä on ny­ky­ään maa­il­mas­sa al­le 34 tu­hat­ta la­jia.

Raa­mat­tu ker­too, et­tä ark­kiin meni la­ji­tyyp­pien edus­ta­jat. Raa­mat­tu mää­rit­tää la­ji­tyy­pin niin, et­tä ne li­sään­ty­vät sa­man tyyp­pis­ten eli­öi­den kes­ken (1. Moos.1:11–25). Ge­neet­ti­nen li­sään­ty­mis­mah­dol­li­suus ker­too sa­man luo­dun la­ji­tyy­pin (hei­mo­ta­son) edus­ta­jis­ta. Ark­kiin ei tar­vin­nut ot­taa ket­tu­ja, ko­joot­te­ja, sa­kaa­le­ja, din­go­ja ja koi­ria vaan ai­no­as­taan su­si­pa­ri, sil­lä nämä kaik­ki la­jit ovat ris­tey­tet­tä­vis­sä kes­ke­nään. La­ji­tyyp­pi si­säl­tää ky­vyn run­saa­seen muun­te­luun tyy­pin mää­rää­mis­sä ra­jois­sa. Tie­teel­li­ses­ti on tut­kit­tu, et­tä kaik­ki koi­ra­e­läi­met pol­veu­tu­vat su­den­kal­tai­ses­ta olen­nos­ta ja se so­pii täy­sin sii­hen mitä odot­tai­sim­me­kin Raa­ma­tun pe­rus­teel­la. Ris­tey­ty­mis­ko­keet osoit­ta­vat, et­tä kaik­ki kis­sa­e­läi­met ovat ris­tey­ty­mien kaut­ta yh­tey­des­sä toi­siin­sa, sa­moin he­vo­se­läi­met. Näin ym­mär­räm­me, et­tei ark­kiin men­nyt 34 tu­hat­ta maa­e­läin­la­jia, vaan ai­no­as­taan noin 1400 la­ji­tyyp­piä.

Ju­ma­lan ei tar­vin­nut tuo­da ark­kiin myös­kään täy­si­kas­vui­sia eläi­miä, vaan nuo­ria, jot­ka oli­vat pie­nem­piä ja elin­voi­mai­sem­pia. On tut­kit­tu, et­tä vain 15% ark­kiin tul­leis­ta eläi­mis­tä pai­noi yli 10 kg. Suu­rin osa ar­kin eläi­mis­tä oli be­ag­lea pie­nem­piä.

Raa­ma­tun mu­kaan ark­ki oli 157 met­riä pit­kä, 26 met­riä le­veä ja 16 met­riä kor­kea. Sen ti­la­vuus oli noin 65 300 kuu­ti­o­ta. Tämä vas­taa yli 600 rau­ta­tei­den kar­ja­vau­nua, joi­hin jo­kai­seen mah­tui­si 240 lam­mas­ta. Ar­kin eläi­met oli­si­vat mah­tu­neet al­le 10 kar­ja­vau­nuun. Täs­sä va­los­sa ei ole enää mie­le­käs­tä ky­syä, mi­ten Nooa sai kaik­ki eläi­met mah­tu­maan ark­kiin, vaan mik­si ark­ki oli niin suu­ri suh­tees­sa kyy­tiin tul­lei­siin eläi­miin?

Kirjoitus julkaistu alunperin Raahen Seudussa - Nooan arkki, oliko mahdollinen?

Allaolevalla videolla kerron aiheesta tarkemmin.

Tulossa: Nooan arkki - kysymyksiä ja vastauksia

Tutkimusmatka Nooan arkille!

Hei lähdemme pian Raamatun mittojen mukaan tehdylle Nooan arkille Yhdysvaltoihin. Jos sinulla on kysymyksiä koskien arkkia, niin voit lähettää niitä tämän blogin kommenttiketjuun. Pyrin käsittelemään kysymyksiä Nooan arkilla ja vastaan niihin youtubessa, jonka kautta voit sitten itse nähdä miten asia olisi voinut olla arkissa.

Nooan arkki on todellisen historian yksi merkittävimmistä rakennuksista ja se on ollut olemassa juuri sellaisena kuin Raamattu sen kuvaa. Kaikki maailman nykyisin elossa olevat eliöt ovat Nooan arkissa olleiden eliöiden jälkeläisiä. Arkissa oli vain noin 5000-8000 luotua lajityyppiä joista on ilman evoluutiota syntynyt kaikki nykyisin havaitsemamme eliöt noin 4500 vuodessa lajiutumisen kautta. (huom: lajiutuminen ei ole evoluutiota, allaolevalla videolla aiheesta lisää). 

Kaikki tämä sopii tieteelliseen todistusaineistoon kuin nappi kauluspaitaan ja tästä kaikesta pian paljon enemmän itse arkilta, jos Herra suo ja elämme.

Yst.terv
Toni Torppa

Maallistuminen on murentanut tieteellistä ajattelua

Maallistuminen on heikentänyt tieteen itsekriittisyyttä. Maallistumisprosessissa on kyse siitä, että yksi uskonnollinen näkemys vaihdetaan toiseen, jonka uskonnollista luonnetta ei haluta tunnustaa. Tämä johtaa siihen, että useat tieteilijät eivät enää hahmota tieteessä käytettävien ennakko-oletusten asemaa. Tämä taas johtaa siihen, että tulkintoja aletaan pitämään faktoina ja se voi johtaa siihen, että täysin virheellisiä käsityksiä ei aseteta tieteellisen kritiikin alaiseksi, koska tosiasioiden tulkinnallista viitekehystä ei tunnisteta.

Naturalistifilosofi John Searle kirjoittaakin näin:

”Eräässä mielessä naturalismi on aikamme uskonto, ainakin useimpien filosofien, psykologien, kognitiotieteen ja mielen tutkimuksen asiantuntijoiden parissa. Perinteisten uskontojen tavoin se hyväksytään kyselemättömästi ja se tarjoaa viitekehyksen, jonka sisällä muut kysymykset voidaan asettaa, käsitellä ja vastata.” (Searle 2004: 48)

Tosiasioiden tulkinnallisen viitekehyksen tunnustaminen on tieteessä tärkeää, koska tosiasiat ovat samoja kaikille, mutta niille annettavat tulkinnat vaihtelevat. Siksi tieteellisen "kriittisen dialogin" tulisikin kohdistua tieteessä käytettäviin tulkinnallisiin viitekehyksiin, jotta kriittisen dialogin kautta lähestyttäisiin selitysvoimaisinta ja johdonmukaisinta selitystä/tulkintaa tosiasia-aineistolle.

Tiede on vain metodi, jota uskovaiset (maailmankatsomukseltaan) olevat tiedemiehet käyttävät. Siksi kyse on pohjimmiltaan siitä, kenen uskonvarainen lähtökohtaoletus selittää johdonmukaisimmin tieteelliset tulokset. Esimerkiksi ateistinen ja kristillinen lähtökohta tutkimukselle ovat erilaisia.

- Kristillinen tiede on sitä, että todistusaineisto tulkitaan Raamatun ilmoituksen kautta.
- Ateistinen tiede on sitä, että todistusaineisto tulkitaan naturalismin kautta.

Nämä kaksi erilaista lähtökohtaa pyrkivät selittämään samoja tieteellisiä tosiasioita ja niiden kyvylle tehdä oikeutta tosiasia-aineostolle voidaan arvioida sitä kautta, kuinka selitysvoimaisesti ja johdonmukaisesti ne selittävät tieteelliset havainnot. Tämä on todellinen tietoteoreettinen tilanne.

Maailman kuuluisin tiedemies Albert Einstein taas totesi:

”Periaatteessa on täysin virheellistä yrittää perustella teoriaa vain havaituilla suureilla. Todellisuudessa tapahtuu aivan päinvastoin. Teoria määrää sen mitä voimme havaita.” (Werner Heisenberg, Physicks and Beyond, käänt. Arnold J. Pomerans (New York: Harper & Row, Publishers, 1971), 63.)

New Yorkin yliopiston filosofian professori Thomas Nagel kirjoittaa näin:

”Sekä usko Jumalaan, että usko siihen, että Jumalaa ei ole olemassa, ovat luonteeltaan välittömiä vakaumuksia (perususkomuksia), jotka ohjaavat muiden tosiasioiden käsitteellistämistä.” (Nagel 2008: 188)

Nämä professorit ovat yhtä mieltä siitä, että tietoprosessia ei aloiteta yksittäisistä tosiasioista, vaan teoreettisesta kokonaiskuvasta (tutkijan käsityksestä Jumalasta tai perimmäisestä todellisuudesta), ja sen pohjalta tulkitaan jokainen tosiasia. Tietoprosessin filosofinen analyysi onkin jo ajat sitten osoittanut sen, että jokainen ihminen on perimmäisiltä näkemyksiltään uskovainen ja että tämä usko vaikuttaa kaikkien muiden asioiden tulkintaan.

Tämä tarkoittaa silloin esimerkiksi sitä, että jos ihminen väittää muodostavansa näkemyksensä pelkkien luonnontieteellisten tosiasioiden pohjalta, niin hän todellisuudessa sijoittaa luonnontieteelliset tosiasiat omien perustavien uskonvaraisten vakaumustensa tarjoamaan viitekehykseen. Tämä viitekehys muodostuu hänen kannastaan Jumalaan ja tästä näkemyksestä käsin hän sitten katsoo luonnontieteellisiä tosiasioita. Näin hänen käsityksensä eivät ole neutraaleja luonnontieteellisiä tosiasioita, vaan uskonnollisesti värittyneitä tulkintoja.

Niin ateistit kuin kristityt tekevät tiedettä samalla metodilla, koska niin ateistit kuin kristityt tutkijat käyttävät samaa tieteellistä metodia tutkimuksissaan. Kyse on siitä, että he sijoittavat kokeelliset tulokset ja havainnot omien uskonvaraisten laaja-alaisten viitekehysten tarjoamaan kokonaiskuvaan ja tämän takia he tulevat eri johtopäätöksiin samoista tosiasioista. Tämä kokonaiskuva, jonka sisällä tosiasiat tulkitaan, on jokaisella luonteeltaan "uskonvarainen".

Me ihmiset olemme rajallisia ja emme tunne maailmankaikkeuden ja todellisuuden perimmäistä olemusta ja luonnetta - tieteen kautta, kuin murto-osan. Tämän vuoksi tieteelliseltä kannalta katsottuna, jokainen ihminen on maailmankatsomukseltaan "uskovainen". Vain kaikkitietävä olento ei olisi maailmankatsomukseltaan uskovainen, vaan hän voisi sanoa "tietävänsä" maailmankaikkeuden perimmäisen luonteen.

Tosiasiat eivät erota ateisteja ja kristittyjä tutkijoita, vaan se uskonnollinen viitekehys, jonka sisällä tosiasiat tulkitaan. Tämän vuoksi avoimen kriittisen dialogin tulisikin kohdistua näiden laaja-alaisten kokonaiskuvien selitysvoiman vertailuun ja se edellyttää oman näkemyksen uskonvaraisuuden tunnustamista. Ensimmäinen askel tieteellisyyteen olisikin myöntää oma uskovaisuus.

Pyrkimys salata oman näkemyksen pohjana olevat perimmäiset uskomukset (laaja-alaiset olettamukset todellisuuden kokonaiskuvasta) johtavat tieteen ideologisoistumiseen, koska silloin perustavat lähtökohdat suojataan kritiikiltä. Omien oletuksien pitäminen tieteellisinä itsestäänselvyyksinä, johtaa siihen ettei niihin suhtauduta kriittisesti. Kun niiden kritisoiminen pyritään tukahduttamaan esittämällä vastustajat trolleina ja heidän käsitykset ideologisina ja omat käsitykset puolueettoman tutkimuksen tuloksina, toimitaan juurikin tieteen itsekriittisyyden vastaisesti. Tällöin oma näkemys suojataan kritiikiltä, saattamalla vastakkainen näkemys asiallisen keskustelun ulkopuolelle. Puolueetonta lähestymistapaa ei ole olemassakaan, varsinkaan tieteessä.

Seuraavalla videolla käsittelen luonnontieteen luonnetta (8:08min).

Genomitiedosta apu lasten ihmisoikeuksien riiston lopettamiseen

Moderni länsimainen kulttuuri on vaihtanut kristinuskon maalliseen humanismiin ja tätä vaihdosta pidetään mediassa ihmisarvon, ihmisoikeuksien ja tasa-arvon edistyksenä. Maallistuneen kulttuurin kykyä tehdä oikeutta kyseisille arvoille, ilmenee selvimmin suhtautumisessa abortteihin.

Kristinusko on aina pitänyt äidin kohdussa olevaa sikiötä ihmisenä. Näin siksi, että Raamatussa sanotaan, että raskaana olevan äidin kohdussa on lapsi (Luuk1:41). Raamatun mukaan Jumala on myös luonut ihmisen omaksi kuvakseen. Tämä antaa jokaiselle ihmiselle ominaisuuteen katsomatta ehdottoman ihmisarvon. Ehdottomat ihmisoikeudet taas ovat riippuvaisia ehdottomasta ihmisarvosta.

Maallistunut kulttuuri ei kykene humanismistaan huolimatta antamaan ehdotonta ihmisarvoa ja siten oikeutta kaikille niille, joille kristillinen kulttuuri sen antoi. Näin siksi, että maallistunut kulttuuri ei näe sikiötä ihmisenä, vaan jopa pelkkänä kudoksena, joka on luonteenpiirteeltään alemmalla tasolla kuin vaikka kananpoika. Tämä johtuu siitä, että maallinen humanismi rakentuu evoluutiouskon varaan.

Evoluutionäkemys ei taas kykene tekemään ratkaisevaa eroa ihmisen ja eläinten välille. Lisäksi evoluutionäkemys toi oppikirjoihimme vuosikymmeniksi yhden tiedehistorian suurimman tiedepetoksen – Ernst Haeckelin opin evoluutiohistorian toistumisesta sikiön kehityksessä. Tällä opilla aborttioikeus saatiin alun perin ajettua läpi länsimaisessa kulttuurissa, vaikka koko oppi perustui petokseen, jonka Haeckel myös itse tunnusti. Nyt modernin geenitieteen aikakautena tiedetään 100% varmuudella ettei sikiö käy läpi mitään ihmisen evoluutiohistoriaa, eikä sikiöllä ole missään vaiheessa myöskään kiduksia, vaikka biologian oppikirjamme yhä tänään puhuvat kidusraoista.

Sen sijaan moderni tiede on paljastanut sen, että sikiö on ihminen hedelmöityksestä asti. Alabaman korkeimman oikeuden tuomari Tom Parker, sanoi:

”Ultraääniteknologian kehitys on lisännyt lääketieteellistä ja yleistä ymmärrystä ja sallinut meidän seurata syntymättömän lapsen kehitystä tavalla, josta aikaisemmat sukupolvet saattoivat ainoastaan unelmoida. Samoin myös genetiikan ja siihen liittyvien tutkimusalojen edistysaskeleet tekevät selväksi, että hedelmöityksen hetkellä syntyy uusi ainutlaatuinen ihmisolento, kun kaksi itsenäiseen elämään kykenemätöntä solua yhdistyy ja muodostaa yhden yksilöllisen ihmisolennon.” (Parker; sit. Unruh 2012).

Modernin tieteen ansiosta voimme seurata lapsen kasvua kohdussa aivan alusta asti. Voimme havaita, että jo muutaman viikon iässä lapsella on selvät ihmisen piirteet ja rakenteet. Tässä erittäin havainnollistava video kohdussa kasvavasta lapsesta:

Moderni geenitiede on paljastanut, että ihmisen genomin (perimä) sisältämä valtava informaatio, joka vastaa kaikesta siitä miten ihminen rakentuu, kasvaa ja toimii (sikiöstä → vanhukseen), on valmiina heti hedelmöityksestä lähtien. Sikiöön ei hedelmöittymisen jälkeen lisätä yhtään mitään muuta kuin ruokaa, happea ja vettä. Ei ole olemassa mitään muuta loogista hetkeä ihmiselämän alulle biologisin syin. Eikö nyt modernin geenitieteen aikakautena olisi genomitiedon ansiosta viimein aika hylätä vanhentuneet käsitykset sikiöstä, jotka perustuivat tiedehistorian suurimpaan petokseen? Eikö nyt viimeistään olisi aika tunnustaa tosiasiat ja antaa viattomille äitiensä kohdussa kasvaville lapsille heille kuuluva ihmisarvo ja alkaa jälleen kohtelemaan heitä ihmisoikeuksien valossa.

Evoluutio-kirjan kriittinen tarkastelu - Osa 2

Jani Kaaron kirjoittaman "Evoluutio-kirjan", kriittinen analyysi jatkuu nyt toisella osalla. Tässä osassa tarkastellaan geenejä ja evoluutiota. Katsotaan mitä luonnonvalinta, mutaatiot, rekombinaatio ja lajiutuminen todella merkitsevät luonnossa. Johtavatko ne evoluutioon, jossa kehittyy uusia elimiä ja rakenteita eliöille, vai ovatko ne rappeuttavia prosesseja. 

Kirjassa sanotaan sivulla 27: 

”Evoluutiossa ominaisuudet sen sijaan yleisemmin vahvistuivat esimerkiksi siten, että kalan evästä kehittyi eturaaja ja eturaajasta siipi. Vasta geenien löytyminen selitti, miten ominaisuudet periytyvät.”

Moderni geenitiede todellakin voi selittää jo melko hyvin miten ominaisuudet periytyvät, mutta sillä ei ole mitään tekemistä sen ”uskon” kanssa, että periytyvät ominaisuudet muuttuisivat täysin uudenlaisiksi, niin kuin satu evoluutiosta kertoo.

Kirjassa sivulla 30: 

”Kun uusi yksilö saa alkunsa, hän perii puolet geeneistään isältä ja puolet äidiltä. Uudessa yksilössä nämä kymmenet tuhannet geenit sekoittuvat uusiksi yhdistelmiksi – kuin sekoittaisi jättimäistä korttipakkaa… Jos geenit eivät tekisi meistä kaikista erilaisia, evoluutiota ei voisi tapahtua.”

Tätä perimän uudelleen sekoittumista suvullisessa lisääntymisessä kutsutaan rekombinaatioksi. Rekombinaatio ei tuo mitään uutta lisääntymisprosessiin ja siten tämä muuntelua aiheuttava tekijä ei synnytä ennestään täysin uutta informaatiota, joka olisi evoluution edellytys. Sillä evoluutio, jossa evästä kehittyisi eturaaja ja eturaajasta siipi tarvittaisiin roimasti ennestään täysin uusia rakennus ja -toimintaohjeita (uutta informaatiota). Rekombinaatio ei synnytä uutta geneettistä materiaalia (informaatiota), vaan yhdistelee jo olemassa olevaa aineistoa ja sekoittaa olemassa olevia alleeleja.

Vertaus selventää asiaa. Korttipelissä syntyy aina uusia yhdistelmiä korttien sekoittamisen ja jakamisen seurauksena. Näin ei kuitenkaan synny uusia kortteja. Täten evoluutiota (uusien rakennusohjeiden ilmaantumista) ei ole havaittu tapahtuvan, vaikka suvullinen lisääntyminen saa aikaan muuntelua rekombinaation kautta.

Kirjassa sivulla 32: 

”Geenien näkökulmasta katsottuna evoluutio on vain sukupolvesta toiseen tapahtuvia muutoksia geenien runsaudessa. Geenit, jotka auttavat yksilöä selviämään, tulevat yleisemmiksi ja geenit, joista on haittaa, karsiutuvat. Tilannetta voisi verrata lelukauppaan, jossa on kaikenlaisia leluja. Kun lelukauppias huomaa, että legot ovat olleet hyvin suosittuja, seuraavalla kaudella kaupassa on enemmän legoja. Jos taas pikkuautot tai pehmolelut eivät ole myyneet hyvin, niitä on seuraavalla kaudella kaupassa vähemmän. Samalla tavalla kuin lelukaupassa on joka vuosi uusi leluvalikoima, myös jokaisessa uudessa sukupolvessa on erilainen valikoima geenejä.”

Geenien näkökulmasta katsottuna evoluutio ei selity todellakaan geenien runsauden vaihtelulla, koska tällainen vaihtelu ei kehitä ennestään täysin uusia geenejä (informaatiota), joka olisi evoluution → ylöspäin kehittymisen ( uusien rakenteiden) edellytys. Jo olemassa olevien geenien runsauden vaihtelu saa aikaan, vain jo olemassa olevien ominaisuuksien runsauden vaihtelua populaatiossa. Lelukauppaan ei myöskään synny uusia leluja sen prosessin seurauksena, kun kauppias ostaa ( luonnonvalinta valitsee) enemmän legoja ja vähemmän pikkuautoja. Täten on väärin puhua evoluutiosta, jos vain jo olemassa oleva informaatio (jo olemassa olevat lelut) vaihtelee populaatiossa (lelukaupassa) määrällisesti eri aikoina.

Kirjassa sivulla 32 jatketaan: 

”Luonnonvalinta ei kuitenkaan ole ainoa tapa, jolla geenit muuttuvat.”

Luonnonvalinta ei muuta geenejä mitenkään, koska se voi vain valita jo olemassa olevasta, ei muuttaa.

Kirja jatkaa: 

”Toisinaan geenien kohdalla voi sattua kopiointivirhe, eli mutaatio. Mutaation ansiosta geeni voi lakata toimimasta, se voi toimia väärin, tai joissakin tapauksissa mutatoitunut geeni voi alkaa toimia entistä tehokkaammin.”

Mutaatio on aina virhe ja siinä kadotetaan informaatiota (geenin toiminnallisuutta), myös niissä tapauksissa, joissa geeni toimii ns, tehokkaammin, esim, laktoosi-intoleranssi.

Kirja jatkaa: 

”Jotkut mutaatiot ovat neutraaleja, eli niillä ei ole mitään vaikutusta. Jotkut mutaatiot ovat haitallisia, jolloin karsiutuvat tai muuttuvat ainakin harvinaisiksi. Mutta jos mutaatio on hyödyllinen, siitä tulee yleinen.”

Neutraaleja mutaatioita ei ole olemassakaan, koska neutraaleja nukleotidipaikkoja (paikka jossa pistemutaatio voi tapahtua, geneettinen kirjain vaihtuu toiseksi) ei ole olemassa. Vaikka nukleotidissa ei olisi lainkaan informaatiota, niin se olisi lievästi vahingollinen, koska se hidastaisi solun jakautumista ja tuhlaisi energiaa. Kuten tietosanakirjassa ei ole turhia kirjaimia, niin ei ole myöskään perimässä, ja siten yksikään mutaatio ei ole täysin neutraali. 

Suurin osa mutaatioista ovat lähes neutraaleja ja lievästi vahingollisia. Ne ovat evoluutioteorian suurin ongelma, koska niiden vaikutus on niin mitätön, ettei valinta yksinkertaisesti kykene havaitsemaan niitä kohinan (kaikkien muiden lisääntymiseen vaikuttavien tekijöiden) takaa ja siksi ne kertyvät. Koska niiden suhde on jopa miljoonakertainen hyödyllisiin mutaatioihin verrattuna, niin se takaa, että kokonaisinformaatio laskee 100% varmuudella. Lähes neutraalit mutaatiot ovat kuin ruoste, joka kertyy pikkuhiljaa autoon ja lopulta romuttaa sen täysin. 

Prosessilla, jossa kokonaisinformaatio laskee, ei voida perustella kehitystä mikrobeista → ihmiseksi, joka vaatisi kokonaisinformaation lisääntymistä. Sen sijaan informaation lasku sopii täysin siihen, mitä odottaisimmekin Raamatun ilmoituksen perusteella tapahtuvan. Syntiinlankeemuksen seurauksena virheettömäksi luotu perimä alkoi rappeutumaan, kun kuolema tuli maailmaan Jumalan langettaman kirouksen seurauksena. Juuri tämän me näemme perimässämme.

Maailmankuulu populaatiogeneetikko Motoo Kimura esitti kaaviossaan, että suurin osa mutaatioista ovat vaikutukseltaan negatiivisia ja keskittyvät lähelle nollalinjaa (lähes neutraaleja). Kimura ei sisällyttänyt kaavioonsa lainkaan mutaatioita, jotka olisivat nollalinjan oikealla (positiivisella/hyödyllisellä) puolella. Hän ajatteli niiden olevan niin harvinaisia, ettei niitä voi edes esittää.

Lyhyesti on syytä vastata siihen, miksi Kimura oli evolutionisti, vaikka hänen omat tutkimuksensa osoittivat, ettei evoluutiota tapahdu, vaan päinvastoin perimät rappeutuvat. Kimuran aikana roska-DNA käsite hallitsi tiedepiirejä, sillä silloin uskottiin, että vain noin 3% genomista olisi toiminnallista. Evolutionistit uskoivat, että kaikki lähes neutraalit mutaatiot, jotka ovat suuri enemmistö mutaatioista, ovat täysin neutraaleja, koska he olettivat niiden sijainneen roska-DNA alueella ja siten niillä ei olisi ollut vaikutusta toiminnallisuuteen. Kuitenkin jos kyseinen roska-DNA alue ei olekaan roskaa, vaan toiminnallista, niin se muuttaa silloin asian täysin, sillä silloin nämä kaikki lähes neutraalit mutaatiot ovatkin negatiivisia eli haitallisia ja näin tuhoavat toiminnallisuutta. Nyt kun moderni geenitiede on saanut selville, että roska-DNA ajatus on myytti, joka ei vastaa todistusaineistoa, niin mutaatiot osoittautuvat evoluution tuhoksi, ei moottoriksi. Kimuran painajainen on käynyt toteen, sillä nyt tiedetään modernin geenitieteen ansiosta, että genomi on 100% toiminnallista. 

Kimuran mukaan suurin osa mutaatioista on lähes neutraaleja, eivätkä näin ollen ole valinnan kohteina. Toisin sanoen luonnonvalinta ei näe harmaan laatikon sisällä olevia mutaatioita ja suurin osa mutaatioista sijoittuu juurikin harmaan laatikon sisälle. Näin suurin osa mutaatioista ei ole valinnan kohteena. Täten luonnonvalinta on kyvytön poistamaan lähes neutraaleja mutaatioita, jotka edustavat suurinta osaa mutaatioista ja ovat kauttaaltaan lievästi negatiivisia. Tämä takaa absoluuttisesti sen, että informaatio vähenee, koska informaatiota (toiminnallisuutta) tuhoavien mutaatioiden määrä on murskaava hyödyllisiin nähden (miljoona kertaa suurempi) ja valinta on kyvytön poistamaan niitä. 

Geneetikko John Sanford huomauttaa erittäin tärkeästä havainnosta kirjansa eliömaailma rappeutuu sivulla 30.

(Kimuran) ”kuvassa on kiinnostavinta (ja se tuli minulle järkytyksenä) tajuta, että kaikki hypoteettiset hyödylliset mutaatiot sijoittuvat Kimuran vaikuttavuudeltaan neutraalien mutaatioiden vyöhykkeelle. Tämä tarkoittaa, että kaikki hyödylliset mutaatiot, siinä määrin kuin niitä ilmenee, ovat valinnan ulottumattomissa. Valinta ei siis koskaan voisi suosia hyödyllisiä mutaatioita ja näin ne ajautuisivat systemaattisesti pois populaatiosta.”

Toisin sanoen kaikki mutaatioiden jakautumisessa osoittaa sitä vastaan, että ne lisäisivät evoluution tarvitsemaa informaatiota. Sillä kaikki hypoteettiset positiiviset mutaatiot sijoittuvat valinnan ulottumattomissa olevalle alueelle ja näin ne eivät voi olla valinnan kohteina. Sanford toteaakin näin kirjansa sivulla 50.

”Tämä osoittaa vääräksi teoreetikkojen erään kaikkein perustavinta laatua olevan olettamuksen, jonka mukaan jokaista nukleotidia voidaan pitää yksittäisenä valinnan kohteena… Käytännön tasolla tämä tarkoittaa, että luonnonvalinta ei pysty koskaan luomaan edes yhtä lyhyehköä ja täsmennettyä nukleotidijaksoa.”

Koska kaikki positiiviset mutaatiot ovat valinnan ulottumattomissa olevalla alueella, niin se tarkoittaa sitä, ettei luonnonvalinta voi koskaan luoda niiden avulla nukleotidijaksoja ja se kumoaa täydellisesti evoluutioteorian, koska evoluutioteoria perustuu nimenomaan siihen, että luonnonvalinta olisi valinnut positiivisia mutaatioita nukleotidi kerrallaan. Lisäksi se, että suurin osa mutaatioista ovat haitallisia suhteessa positiivisiin (miljoonan suhde yhteen) ja suurin osa näistä haitallisista mutaatioista sijoittuu valinnan ulottumattomissa olevalle alueelle, pitää absoluuttisesti huolen siitä, että informaatio vähenee!

Sanford lisäsi omaan kuvaansa kaksi nuolta osoittamaan missä muutamat hyödylliset mutaatiot ovat kaaviossa valinnan alueella. Ne ovat kuitenkin todellisuudessa informaatiota hävittäviä, ja siten vastakohta sille, mitä evoluutioteoria vaatisi (uusia rakennusohjeita). Laktoosi-intoleranssi on tästä oiva esimerkki.

Evoluutio-kirjassa sivulla 33: 

”Lähes kaikki maailman lapset voivat juoda maitoa, koska heidän elimistönsä tuottaa laktaasi-entsyymiä. Laktaasi auttaa hajottamaan maitosokeria ja käyttämään sitä ravinnoksi. Jos laktaasia ei ole, maitosokeri kulkeutuu sellaisenaan suoleen, jossa bakteerit hajottavat sitä. Tästä menee monilla vatsa sekaisin. Useimmilla maapallon ihmisillä laktaasientsyymiä tuottava geeni lakkaa toimimasta viimeistään viisivuotiaana. Se tarkoittaa, etteivät he sen jälkeen voi enää juoda maitoa. Pohjoisilla kansoilla, kuten suomalaisilla, tässä geenissä on kuitenkin mutaatio, joka pitää geenin käynnissä läpi koko elämän. Sen vuoksi me voimme juoda maitoa vielä aikuisiällä.”

Kyllä, juuri näin on tapahtunut, mutta huomaa, mitään uutta EI OLE kehittynyt! Vain jo olemassa oleva geeni pysyy päällä mutaation ansiosta, koska laktaasi-entsyymin tuottamisesta vastaava säätelygeeni on vioittunut, eikä siksi pysty lopettamaan laktaasi-entsyymin tuottamista. Uutta informaatiota (rakennusohjeita) on syntynyt 0% ja vanhaa on menetetty. Tässä tapauksessa on siis menetetty säätelyominaisuus, joka oli virheettömän geenin ominaisuus. Jo olemassa olevia ominaisuuksia rikkomalla ei rakenneta kehittyneempiä eliöitä. Kaiken lisäksi tutkimukset ovat osoittaneet, että maidon juonti voi olla vaarallista muille kuin vauvoille. 

Kauppalehden artikkeli: 

”Kuuluisan Harvardin yliopiston ravintotutkimusosastoa johtava Walter Willet kehottaa aikuisia olemaan nauttimatta maitotuotteita. Jo pieni määrä maitoa, jugurttia tai muita meijerituotteita voi muun muassa aiheuttaa syöpää. Naisilla suurin riski liittyy rintasyöpään ja miehillä eturauhasen syöpään.” 

Tässä valossa onkin selvää miksi laktaasientsyymiä tuottava geeni lakkaa toimimasta viimeistään viisivuotiaana. Siksi, että se on säädetty toimimaan niin, jotta se varottaisi ihmisiä nauttimasta tuotteita, jotka voivat olla vaarallisia. Kyseessä on siis todellisuudessa haitallinen mutaatio, josta voi olla hyötyä vain poikkeusoloissa (muuta juomaa kuin maitoa ei ole saatavana ja nestehukka uhkaa). Muista kuitenkin, että tällainen poikkeusoloissa saatu hyöty ei ole seurausta uuden rakentamisesta, vaan jo olemassa olevan vioittumisesta ja siten sillä ei voida puolustella evoluutioteoriaa, jonka tarvitsisi kehittää uusia rakenteita tuottavia rakennusohjeita.  

Laktoosi-intoleranssi sopii täysin siihen, mitä odottaisimme Raamatun perusteella. Jumala loi alunperin eliöihin varoitusmekanismit ”epäterveellisestä ravinnosta” ja kun nämä varoitusmekanismit vioittuvat, niin ihminenkin voi nauttia vaarallista ainetta ilman oireita. Vahingoittumisen syy on mutaatioissa, jotka alkoivat syntyä virheettömään perimään syntiinlankeemuksen seurauksena.

POPULAATIOT: Geenit ja uusien lajien synty

Kirjassa s, 34: 

”Kauan sitten, kun maapallon oli toisenlainen, Kuolemanlaakson pohjalla oli suuri järvi. Täällä eli monenlaisia kaloja, joista yksi oli Killien kantamuoto. Kaikki samaan lajiin kuuluvat killit elivät samassa järvessä ja ne saattoivat liikkua ja lisääntyä vapaasti keskenään. Ne muodostivat siis yhden ja yhtenäisen populaation. Aikaa myöten ilmasto alkoi muuttua ja järvi kuivui. Ensin se pirstaloitui pienemmiksi järviksi, ja kutistui sitten lammikoiksi ja lähteiksi. Järvessä eläneet kalat jäivät vangiksi näihin lampiin eikä niillä enää ollut yhteyttä toisiinsa. Syntyi alapopulaatioita, jotka alkoivat kehittyä omiin suuntiinsa. Kun aikaa kului riittävästi, kaloista oli tullut niin erilaisia, että niistä oli tullut erilaisia lajeja.”

Tämä esimerkki kuvaa hyvin uusien biologisten lajien (ryhmä yksilöitä tai populaatioita, jotka kykenevät saamaan keskenään luonnollisissa olosuhteissa lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä), syntymistä. Kyseessä ei ole kuitenkaan evoluutioteorian vaatima kehitys, jossa syntyisi uusia lajityyppejä, jotka sisältävät täysin uusia rakenteita jne… Nämä uudet biologiset lajit, joita syntyy lajiutumisessa, ovat informaatio sisällöltään aina köyhempiä kuin kantapopulaation muodot. Toisin sanoen niissä on vähemmän informaatiota kuin edeltäjissään ja tämä on täysin päinvastaista mitä evoluutioteoria vaatisi toimiakseen (uutta informaatiota/uusia rakennusohjeita).

Lajiutuminen edellyttää eriytymistä ja isolaatiota. Eriytyneissä populaatioissa tapahtuu mutaatioita ja vallitsee erilaiset valintaolosuhteet, sekä esiintyy erilaisia rekombinaatioita. Tällä tavoin tytärpopulaatiot voivat erikoistua eri suuntiin ja lopulta muuttua erilleen. Jos näiden osapopulaatioiden muuttuminen etenee niin pitkälle, että ne eivät enää myöhemmin taas yhteen joutuessaan kykene pariutumaan ja tuottamaan jälkeläisiä, niin yleisen biologisen lajimääritelmän mukaan on yhdestä kantalajista syntynyt (lajiutunut) kaksi uutta tytärlajia. Toisin sanoen kantapopulaatiosta on muodostunut kaksi uutta osapopulaatiota (alapopulaatiota). 

Lajiutuminen vaatii lisääntymisesteen populaatioiden välille. Lisääntymiseste (steriliteetti) voi syntyä muutamien säätelygeenien kohdalla tapahtuvien mutaatioiden kautta. Lisääntymiseste voi muodostua myös sitä kautta, että kun eriytyneissä populaatioissa vallitsee erilaiset valintaolosuhteet, niin toiset suhteet suosivat suurta ja toiset pientä kokoa. Näin toisessa alapopulaatiossa voi yleistyä pienet ja toisessa isot muodot. Kun nyt nämä populaatiot kohtaavat, niin ne eivät kykene enää risteytymään suuren kokoeron vuoksi. Näin on syntynyt lisääntymiseste ja voidaan puhua lajiutumisesta, mutta HUOMAA: mitään uutta ominaisuutta tai rakennetta ei ole kehittynyt! Ei ole syntynyt uutta informaatiota, mutta sitä on kadonnut.

Alkuperäisessä kantapopulaatiossa oli, niin isoja, keskikokoisia, kuin pieniä muotoja ja erikoistuneissa alapopulaatioissa vain isoja ja pieniä. Kaikki keskikokoiset muodot ovat valikoituneet pois. Luonnonvalinnan kautta tapahtunut sopeutuminen olosuhteisiin on siis tuottanut erikoistuneita muotoja jo olemassa olleen geenivaraston (populaation) kustannuksella (keskikokoiset muodot ovat hävinneet). Näin nämä alapopulaatiot ovat informaatioltaan köyhempiä kuin kantapopulaatio. 

Alapopulaatiot sisältävät vähemmän eri alleelleja kuin kantapopulaatio ja siten niiden muuntelumahdollisuus on vähäisempi. Niissä on informaatio vain isoihin tai pieniin muotoihin, kun keskikokoisten muotojen informaatio on menetetty. Keskikokoisten muotojen menetys myös estää isojen ja pienten muotojen informaatiovaihdon ja näin alapopulaatiot joutuvat lisääntymään geneettisesti yhdenmukaisten muotojen kanssa, joka johtaa sisäsiittoisuuteen. Lajiutuminen on informaatiota vähentävä tapahtuma, ja täten päinvastaista sille, mitä evoluutio tarvitsisi.

Itse asiassa lajiutuminen on mahdollista vain, kun kantapopulaatio on informaatiorikas, koska alapopulaatiot voivat ottaa vain osan kantapopulaation informaatiosta mukaansa. Evoluutioteorian mukaan mikrobeista on kehittynyt pitkässä ajassa ihmisiä. Tämä viittaa siihen, että informaation tulisi kasvaa huimasti eri lajityyppien syntyessä, sillä mikrobeissa ei ole informaatiota kaloihin, koiriin tai ihmisiin jne.. Kuitenkin lajiutuminen todistetusti aina vähentää informaatiota, täten muuntelu kulkee evoluutioteorian kannalta täysin väärään suuntaan.

Eläintieteilijä Duyvene de Wit on kuvannut hyvin tätä tapahtumaa: 

”Kun reunapopulaatio valmistautuu siirtymään uuteen elinympäristöön, se ei voi ottaa mukaansa kaikkia kantapopulaation geenejä vaan vain osan. Jokainen uusi rotu tai laji, joka eriytyy toisesta omaa siksi köyhemmän geenivaraston. Geenivaraston pieneneminen on se hinta, minkä jokainen rotu tai laji joutuu maksamaan etuoikeudesta olla olemassa. Kun lajiutumisprosessi toistuu useasti peräkkäin, syntyy lopulta lajeja, joiden geenivarasto on niin köyhtynyt, että jo suhteellisen pienikin muutos ympäristöolosuhteissa riittää viemään sen sukupuuton partaalle. Ympäristöolosuhteisiin sopeutuminen, joka johtuu rekombinaatiomahdollisuuksien vähentymisestä, johtaa lopulta geneettiseen minimitilaan, jonka ylittämisen jälkeen eloonjääminen ei enää ole mahdollista. Äärimmilleen sopeutuneiden ja erikoistuneiden lajien ja rotujen traagisena kohtalona on väistämätön geneettinen kuolema.”

Kantapopulaatio sisältää aina suuremman muuntelupotentiaalin kuin alapopulaatiot, koska kantapopulaatiossa on enemmän eri alleeleja läsnä (kaikki lajityypin alleelit). Alkuperäisen muuntelumahdollisuuden supistuessa syntyy erikoistuneita biologisia lajeja, esim killien kantamuodosta alalajit. Kantamuodossa oli sopeutumiskykyä hyvin monenlaisille olosuhteille, kun taas erikoistuneissa alamuodoissa vain tiettyyn ympäristöön. Alalajeissa ei ole enää niin paljon muuntelupotentiaalia, kuin kantalajissa ja jos olosuhteet muuttuisivat huomattavasti, niin alalajit olisivat vaarassa kuolla sukupuuttoon. Koska siis lajiutuminen perustuu mahdollisuuksien menettämiselle (muuntelupotentiaalin/geenivaraston pienentymiselle), niin se voi tapahtua nopeastikin.

Itse asiassa ihminen on jalostanut muutamassa sadassa vuodessa susista niinkin erilaisia muotoja kuin tanskandoggi ja Chihuahua. Ihminen on aikaansaanut lajiutumisen näiden muotojen välille, koska niiden välillä vallitsee lisääntymiseste (suuri kokoero). Eli jalostus (luonnonvalinta) on saanut aikaan todella erikoistuneita (sopeutuneita) muotoja, joiden välille on kehittynyt lisääntymiseste (lajiutuminen). Koirat myös näyttävät todella erinäköisiltä. Kaikki tämä biologinen muuntelu on tuotettu mitään uutta rakennetta kehittämättä. Mitään uutta ei ole syntynyt. Ainoastaan on valittu jo olemassa olevasta muuntelupotentiaalista. Valinnan seurauksena muuntelupotentiaali on köyhtynyt ja tuottanut erikoistuneet muodot, joista ei voida enää jalostaa takaisinpäin, koska tarvittavaa informaatiota ei enää ole kyseisissä muodoissa. Jalostus toimii nopeutettuna luonnollisen valinnan mallina ja osoittaa sen, kuinka lajiutumisessa informaatio vähenee ja on näin päinvastaista sille mitä evoluutioteoria tarvitsisi.

Eli usein toistuva lajiutuminen → köyhdyttää geenivarastoa → muuntelukyky vähenee → mukautumiskyky ympäristö muutoksiin heikkenee → sukupuuton vaara lisääntyy. Tällaisella lajityypin informaatiota hävittävällä prosessilla ei voida perustella sitä prosessia, joka vastaisi itse lajityypin (esim, koiraeläinten) kehittymisestä.

Lajiutuminen on täysin ennustettavissa Raamatun ilmoituksen pohjalta. Raamattu ilmoittaa, että Jumala loi alussa kaiken hyväksi, eikä kuolemaa ollut maailmassa. Tämän perusteella voimme olettaa eliöiden perimien olleen alussa virheettömät (niissä ei ollut mutaatioita). Jumala antoi eliöille käskyn lisääntyä ja täyttää maa. Tästä voimme ennustaa, että eliöt olivat varustettu suurella muuntelupotentiaalilla, jotta ne pystyivät täyttämään Jumalan käskyn ja sopeutumaan maailman eri olosuhteisiin. Syntiinlankeemuksen seurauksena haitalliset mutaatiot tuhoavat perimää ja aiheuttavat kuoleman. Biologinen todellisuus ja lajiutuminen antaa kokeellisen todistusaineiston, joka vahvistaa Raamatun sanan! Raamattu selittää täydellisesti ne biologiset muutokset, joita eliöissä havaitsemme, ja nämä muutokset ovat täysin evoluutioteorian ennusteiden vastaisia.

EKOLOGINEN LOKERO

Kirjassa s,36:

”Kunkin lajin ekologinen lokero määrää millaisia, ominaisuuksia lajille kehittyy”.

Ei määrää, sillä kehitystä ei ole havaittu koskaan, ei missään. Kunkin lajityypin informaatiopotentiaali sen sijaan määrää sen millainen muuntelupotentiaali kullakin lajilla on. Ekologinen lokero vaikuttaa siten ainoastaan siihen, mitä jo olemassa olevia ominaisuuksia suositaan tai hylätään, kun eliö sopeutuu (erikoistuu) lokeroonsa.

Kirjassa s,37:

”Mielenkiintoisesti kaikkien näiden eläinten kehitys luolissa on samankaltainen. Ne menettävät ensin näkökykynsä, sitten silmänsä ja myös pigmenttinsä, minkä vuoksi ne ovat kalpeita ja läpikuultavia. Menetysten tilalle niiden raajat usein pitkät raajat tai niille kehittyy pitkiä tuntosukasia, joiden ansiosta ne voivat tunnustella ympäristöään tarkemmin.”

Kyseiset menetykset on havaittu ja se on päinvastainen tapahtuma kuin mitä evoluutioteorian mukainen kehitys vaatisi (uusia rakenteita ei jo olemassa olevien menetystä). Jälkimmäinen toteamus lainauksessa on todistamaton uskomus, jolle ei ole biologisia havaintoja.

Kirjassa s,38:

”Hyvä esimerkki ominaisuuden voimistamisesta on norsun kärsä. Se on syntynyt siten, että norsun nenä ja ylähuuli ovat sulautuneet yhteen. Aluksi se on ollut lyhyt, kuten tapiirilla, mutta pidentynyt miljoonien vuosien aikana monikäyttöiseksi kärsäksi.”

Tämä väite perustuu puhtaasti kehitysopilliseen tarinankerrontaan, vailla luonnontieteellisiä todisteita. Kukaan ei ole ollut havaitsemassa kärsän syntyä, ja siten tarinalle ei ole luonnontieteellistä näyttöä. Fossiilit osoittavat myös, että norsuilla on aina ollut kärsä. Se, että väitetään jonkun kärsättömän eliön olleen norsun isoisä ei vielä todista sitä. Luonnontieteellistä olisi osoittaa mekanismi, joka mahdollistaisi kärsän kehittymisen. Tässä kirjoituksessa käsittelemämme mekanismit eivät pysty tuottamaan kärsää, koska ne hävittävät biologista informaatiota, eivätkä kehitä sitä. Evoluutioteorialta puuttuu siis mekanismi ja luonnontieteellistä olisi nimenomaan osoittaa mekanismi, jonka kautta evoluutio voisi edetä. Nyt se puuttuu ja se mitä me voimme havaita osoittaa itse asiassa täysin päinvastaiseen suuntaan evoluution kannalta.

Kaikki havaitut biologiset muutokset ovat yhteensopivia Raamatun ilmoituksen kanssa. Raamatun mukaan odottaisimmekin virheettömien perimien rappeutuvan kohti sukupuuttoa, sekä sopeutumisen tapahtuvan luodun muuntelukapasiteetin kustannuksella. Biologinen muuntelu on kokeellista todistusaineistoa, joka vahvistaa Raamatun ilmoittaman historian. Itse asiassa biologia (sopeutuminen/lajiutuminen) on vahvin osoitus siitä, että Raamatun luomiskertomus on kirjaimellisesti totta. Paholainen on tietysti vaikuttanut, että nimenomaan biologialla pyritään perustelemaan Raamatun epätieteellisyys, mutta hän onkin valheen isä ja hänen tavaramerkkinsä on kääntää asiat päälaelleen. Suosittelen jokaista tutustumaan itse Raamattuun, sillä se kestää koettelun ja antaa ymmärryksen ja viisauden.

Lue myös: Evoluutio-kirjan kriittinen tarkastelu - Osa 1

Ateisti ei voi "oikeutetusti" tietää mitään

Ateisti Richard Dawkins ei voi oikeuttaa uskoaan tiedollisesti mihinkään. Tämä on ironista, sillä Dawkins ja ateistit ovat hyökänneet kristinuskoa vastaan nimenomaan tieteen nimissä. Tieteen, jonka tiedollista luonnetta he eivät pysty oikeuttamaan omasta 'uskonnollisesta' lähtökohdastaan käsin. Seuraavaksi selitän, miksi näin on.

Tieto tarkoittaa uskomusta, joka on oikeutettu ja siten tosi. Jotta voimme tietää jotain tulee meidän uskoa (olettaa) tiettyjä asioita, jotta oikeutuksemme saa tiedollisen merkityksen. Jotta tieto olisi oikeutettu, tulee olettaa, että logiikan lait ovat päteviä, sekä havainnot ja järjen päätelmät ovat luotettavia. Jotta voimme oikeuttaa logiikan lait, havainnot ja järjen päätelmät tulee meidän olettaa, että maailmankaikkeus on järkiperäisesti ymmärrettävä. Jotta maailmankaikkeus olisi järkiperäisesti ymmärrettävä, niin meidän tulee olettaa, että sillä on järjestys, jota ihmismieli pystyy ymmärtämään. 

Tämäkään ei vielä riitä tiedolliseen oikeutukseen, vaan meidän tulee vielä olettaa se, että älylliset kykymme (havainnot, järjen päätelmät) toimivat tarkoituksenmukaisesti totuuden löytämisen näkökulmasta. Toisin sanoen, älyllisten kykyjemme tulee toimia niin, että ne tavoittavat todellisuuden todellisen tilan. 

Esimerkiksi Matrix-elokuvassa ihmiset oli kytketty letkuihin ja heidän aivoihin vaikutettiin niin, että he luulivat elävänsä normaalia elämää, vaikka kaikki se mitä he havaitsivat ja kokivat, oli vain virtuaalitodellisuutta. Matrix-elokuva on esimerkki siitä, että jos emme voi oikeuttaa sitä lähtöoletusta, että älylliset kykymme tavoittavat todellisuuden todellisen tilan, niin emme voi oikeutetusti luottaa siihen, että havaintomme ja päätelmämme ovat kosketuksissa todellisuuteen. Matrix-elokuvassa virtuaalitodellisuudessa eläneiden ihmisten havainnot eivät tavoittaneet todellisuuden todellista tilaa. 

Miten Matrixissa elävä ihminen voisi tietää, että hän elää virtuaalitodellisuudessa, eikä mikään mitä hän näkee tai kokee ole todellista? Hänen älylliset kyvyt tavoittavat (kykenevät havainnoimaan) vain virtuaalitodellisuuden, näin hänellä ei ole havaintojensa kautta mahdollisuutta osoittaa ettei hän ole kosketuksissa todellisuuteen. Toisin sanoen miten Matrixissa elävä voisi osoittaa, että se mitä hän näkee, kokee ja päättelee olisi totta? Sillä mitään mitä hän näkee tai kokee ei tapahdu oikeasti, eikä todellisuudessa. Tällöin hän ei voi nojautua älyllisiin kykyihinsä yrittäessään osoittaa älyllisten kykyjensä luotettavuutta totuuden saavuttamisen näkökulmasta. 

Professori Tapio Puolimatka toteaa hyvin kirjassaan ’Usko, Tiede ja Evoluutio’ (s.596): 

”se, että maailma ilmenee tietyllä tavalla järjestyneenä, ei anna tiedollisia takeita siitä, millainen maailma todella on, jos havaintokyky ei toimi sellaisella tavalla, että se antaa useimmissa tapauksissa luotettavan kuvan todellisuudesta.” 

Täysin saman ongelman edessä on aikamme naturalistinen (kehitysopillinen) todellisuuskäsitys, jonka mukaan maailmankaikkeus ja ihmismieli ovat seurausta ohjaamattomasta, sokeasta ja päämäärättömästä sattumanvaraisesta prosessista. Jos ihmisjärki on ohjaamattoman ja sokean luonnonvalinnan tuote, sen tuottamia uskomuksia ei voida pitää luotettavina, koska luonnonvalinta ei ole kiinnostunut uskomusten totuudesta, vaan ainoastaan käyttäytymisestä. 

Harvardin yliopiston evoluutiopsykologi Steven Pinker: 

”aivomme ovat muotoutuneet selviämistä - ei totuutta - varten. Joskus totuus on hyödyllinen sopeuma, joskus taas ei”.

Luonnonvalinta ei takaa älyllisten kykyjen luotettavuutta, koska luonnonvalinta ei kohdistu uskomusten sisältöön vaan käyttäytymiseen. Näin uskomusten sisällöt voivat olla täysin harhaanjohtavia ja toiminta voi silti ohjautua niin, että eliö säilyy hengissä. Tämä johtuu siitä, että naturalistisen käsityksen mukaan käyttäytymistä eivät ohjaa uskomusten sisällöt, vaan aivojen hermosolujen sähkökemialliset reaktiot, jotka ovat uskomusten biologisena perustana. 

Näin naturalistisen todellisuuskäsityksen pohjalta ei ole perusteita luottaa siihen, että ihmisen älylliset kyvyt toimisivat tarkoituksenmukaisesti totuuden saavuttamisen näkökulmasta. Koska naturalistisen lähtökohdan valossa ihmisjärki voi yhtä hyvin toimia epätarkoituksenmukaisesti, kuin tarkoituksenmukaisesti totuuden saavuttamisen näkökulmasta, niin siksi kaikki tästä lähtökohdasta tehdyt perustelut ovat hyödyttömiä tiedon kannalta.

En väite ettei ateistit voi tietää mitään. Tietysti he kykenevät tietämään asioita, koska ovat Jumalan luomia ihmisiä ja elävät Jumalan luomassa todellisuudessa. Pointti on siinä, ettei heidän ateistinen maailmankatsomuksensa anna perusteita ja oikeutusta luottaa havaintoihin ja järjen päätelmiin. Tämän vuoksi ateistit lainaavatkin (tietämättään) oikeutuksen havaintojen luotettavuudelle Raamatun ilmoituksesta. 'Lainausta' helpottaa se tosiasia, että länsimaissa on kristillinen perusta. Ilman tätä perustaa, ei moderni luonnontiede olisi noussut kukoistukseensa.

Me voimme oikeuttaa älyllisten kykyjen tavoittavan totuuden, vain jos älylliset kykymme toimivat tarkoituksenmukaisesti niille sopivassa ympäristössä. Tämän tarkoituksenmukaisuuden voimme oikeutetusti olettaa vain siitä lähtökohdasta, että uskomme kaikkitietävän ja äärettömän älykkään olennon luoneen maailmankaikkeuden ja ihmisen jotain tarkoitusta varten. Vain se oikeuttaa luottamuksemme älyllisiin kykyihimme, että uskomme ihmismielen ja maailmankaikkeuden olevan saman Luojan luomuksia ja että Luoja loi maailmankaikkeuden sellaiseksi, että ihminen voi sitä ymmärtää. 

Raamatun mukaan Jumala on luonut ihmisen omaksi kuvakseen ja antanut ihmiselle maailman hallintavallan. Tässä valossa meillä on oikeutettu syy olettaa, että Jumalan kuvaksi luodulla ihmisellä on kyky tavoittaa tarkoituksenmukaisella tavalla Jumalan luoman maailmankaikkeuden todellisuus. Vain jos maailmankaikkeuden rakenne on luotu sellaiseksi, että se avautuu ihmisjärjelle, niin meillä on perusta luottaa järkemme toimivan oikein tässä ympäristössä. Vain se, että ihminen on luotu kaikkitietävän Jumalan kuvaksi, tarjoaa oikeutuksen luottaa siihen, että havainnointikykymme tavoittaa todellisuuden. Vain Raamatun ilmoitus tarjoaa ne lähtökohdat joidenka pohjalta voimme oikeuttaa tiedolliset uskomuksemme.