Evoluutio-kirjan kriittinen tarkastelu - Osa 2

Jani Kaaron kirjoittaman "Evoluutio-kirjan", kriittinen analyysi jatkuu nyt toisella osalla. Tässä osassa tarkastellaan geenejä ja evoluutiota. Katsotaan mitä luonnonvalinta, mutaatiot, rekombinaatio ja lajiutuminen todella merkitsevät luonnossa. Johtavatko ne evoluutioon, jossa kehittyy uusia elimiä ja rakenteita eliöille, vai ovatko ne rappeuttavia prosesseja. 

Kirjassa sanotaan sivulla 27: 

”Evoluutiossa ominaisuudet sen sijaan yleisemmin vahvistuivat esimerkiksi siten, että kalan evästä kehittyi eturaaja ja eturaajasta siipi. Vasta geenien löytyminen selitti, miten ominaisuudet periytyvät.”

Moderni geenitiede todellakin voi selittää jo melko hyvin miten ominaisuudet periytyvät, mutta sillä ei ole mitään tekemistä sen ”uskon” kanssa, että periytyvät ominaisuudet muuttuisivat täysin uudenlaisiksi, niin kuin satu evoluutiosta kertoo.

Kirjassa sivulla 30: 

”Kun uusi yksilö saa alkunsa, hän perii puolet geeneistään isältä ja puolet äidiltä. Uudessa yksilössä nämä kymmenet tuhannet geenit sekoittuvat uusiksi yhdistelmiksi – kuin sekoittaisi jättimäistä korttipakkaa… Jos geenit eivät tekisi meistä kaikista erilaisia, evoluutiota ei voisi tapahtua.”

Tätä perimän uudelleen sekoittumista suvullisessa lisääntymisessä kutsutaan rekombinaatioksi. Rekombinaatio ei tuo mitään uutta lisääntymisprosessiin ja siten tämä muuntelua aiheuttava tekijä ei synnytä ennestään täysin uutta informaatiota, joka olisi evoluution edellytys. Sillä evoluutio, jossa evästä kehittyisi eturaaja ja eturaajasta siipi tarvittaisiin roimasti ennestään täysin uusia rakennus ja -toimintaohjeita (uutta informaatiota). Rekombinaatio ei synnytä uutta geneettistä materiaalia (informaatiota), vaan yhdistelee jo olemassa olevaa aineistoa ja sekoittaa olemassa olevia alleeleja.

Vertaus selventää asiaa. Korttipelissä syntyy aina uusia yhdistelmiä korttien sekoittamisen ja jakamisen seurauksena. Näin ei kuitenkaan synny uusia kortteja. Täten evoluutiota (uusien rakennusohjeiden ilmaantumista) ei ole havaittu tapahtuvan, vaikka suvullinen lisääntyminen saa aikaan muuntelua rekombinaation kautta.

Kirjassa sivulla 32: 

”Geenien näkökulmasta katsottuna evoluutio on vain sukupolvesta toiseen tapahtuvia muutoksia geenien runsaudessa. Geenit, jotka auttavat yksilöä selviämään, tulevat yleisemmiksi ja geenit, joista on haittaa, karsiutuvat. Tilannetta voisi verrata lelukauppaan, jossa on kaikenlaisia leluja. Kun lelukauppias huomaa, että legot ovat olleet hyvin suosittuja, seuraavalla kaudella kaupassa on enemmän legoja. Jos taas pikkuautot tai pehmolelut eivät ole myyneet hyvin, niitä on seuraavalla kaudella kaupassa vähemmän. Samalla tavalla kuin lelukaupassa on joka vuosi uusi leluvalikoima, myös jokaisessa uudessa sukupolvessa on erilainen valikoima geenejä.”

Geenien näkökulmasta katsottuna evoluutio ei selity todellakaan geenien runsauden vaihtelulla, koska tällainen vaihtelu ei kehitä ennestään täysin uusia geenejä (informaatiota), joka olisi evoluution → ylöspäin kehittymisen ( uusien rakenteiden) edellytys. Jo olemassa olevien geenien runsauden vaihtelu saa aikaan, vain jo olemassa olevien ominaisuuksien runsauden vaihtelua populaatiossa. Lelukauppaan ei myöskään synny uusia leluja sen prosessin seurauksena, kun kauppias ostaa ( luonnonvalinta valitsee) enemmän legoja ja vähemmän pikkuautoja. Täten on väärin puhua evoluutiosta, jos vain jo olemassa oleva informaatio (jo olemassa olevat lelut) vaihtelee populaatiossa (lelukaupassa) määrällisesti eri aikoina.

Kirjassa sivulla 32 jatketaan: 

”Luonnonvalinta ei kuitenkaan ole ainoa tapa, jolla geenit muuttuvat.”

Luonnonvalinta ei muuta geenejä mitenkään, koska se voi vain valita jo olemassa olevasta, ei muuttaa.

Kirja jatkaa: 

”Toisinaan geenien kohdalla voi sattua kopiointivirhe, eli mutaatio. Mutaation ansiosta geeni voi lakata toimimasta, se voi toimia väärin, tai joissakin tapauksissa mutatoitunut geeni voi alkaa toimia entistä tehokkaammin.”

Mutaatio on aina virhe ja siinä kadotetaan informaatiota (geenin toiminnallisuutta), myös niissä tapauksissa, joissa geeni toimii ns, tehokkaammin, esim, laktoosi-intoleranssi.

Kirja jatkaa: 

”Jotkut mutaatiot ovat neutraaleja, eli niillä ei ole mitään vaikutusta. Jotkut mutaatiot ovat haitallisia, jolloin karsiutuvat tai muuttuvat ainakin harvinaisiksi. Mutta jos mutaatio on hyödyllinen, siitä tulee yleinen.”

Neutraaleja mutaatioita ei ole olemassakaan, koska neutraaleja nukleotidipaikkoja (paikka jossa pistemutaatio voi tapahtua, geneettinen kirjain vaihtuu toiseksi) ei ole olemassa. Vaikka nukleotidissa ei olisi lainkaan informaatiota, niin se olisi lievästi vahingollinen, koska se hidastaisi solun jakautumista ja tuhlaisi energiaa. Kuten tietosanakirjassa ei ole turhia kirjaimia, niin ei ole myöskään perimässä, ja siten yksikään mutaatio ei ole täysin neutraali. 

Suurin osa mutaatioista ovat lähes neutraaleja ja lievästi vahingollisia. Ne ovat evoluutioteorian suurin ongelma, koska niiden vaikutus on niin mitätön, ettei valinta yksinkertaisesti kykene havaitsemaan niitä kohinan (kaikkien muiden lisääntymiseen vaikuttavien tekijöiden) takaa ja siksi ne kertyvät. Koska niiden suhde on jopa miljoonakertainen hyödyllisiin mutaatioihin verrattuna, niin se takaa, että kokonaisinformaatio laskee 100% varmuudella. Lähes neutraalit mutaatiot ovat kuin ruoste, joka kertyy pikkuhiljaa autoon ja lopulta romuttaa sen täysin. 

Prosessilla, jossa kokonaisinformaatio laskee, ei voida perustella kehitystä mikrobeista → ihmiseksi, joka vaatisi kokonaisinformaation lisääntymistä. Sen sijaan informaation lasku sopii täysin siihen, mitä odottaisimmekin Raamatun ilmoituksen perusteella tapahtuvan. Syntiinlankeemuksen seurauksena virheettömäksi luotu perimä alkoi rappeutumaan, kun kuolema tuli maailmaan Jumalan langettaman kirouksen seurauksena. Juuri tämän me näemme perimässämme.

Maailmankuulu populaatiogeneetikko Motoo Kimura esitti kaaviossaan, että suurin osa mutaatioista ovat vaikutukseltaan negatiivisia ja keskittyvät lähelle nollalinjaa (lähes neutraaleja). Kimura ei sisällyttänyt kaavioonsa lainkaan mutaatioita, jotka olisivat nollalinjan oikealla (positiivisella/hyödyllisellä) puolella. Hän ajatteli niiden olevan niin harvinaisia, ettei niitä voi edes esittää.

Lyhyesti on syytä vastata siihen, miksi Kimura oli evolutionisti, vaikka hänen omat tutkimuksensa osoittivat, ettei evoluutiota tapahdu, vaan päinvastoin perimät rappeutuvat. Kimuran aikana roska-DNA käsite hallitsi tiedepiirejä, sillä silloin uskottiin, että vain noin 3% genomista olisi toiminnallista. Evolutionistit uskoivat, että kaikki lähes neutraalit mutaatiot, jotka ovat suuri enemmistö mutaatioista, ovat täysin neutraaleja, koska he olettivat niiden sijainneen roska-DNA alueella ja siten niillä ei olisi ollut vaikutusta toiminnallisuuteen. Kuitenkin jos kyseinen roska-DNA alue ei olekaan roskaa, vaan toiminnallista, niin se muuttaa silloin asian täysin, sillä silloin nämä kaikki lähes neutraalit mutaatiot ovatkin negatiivisia eli haitallisia ja näin tuhoavat toiminnallisuutta. Nyt kun moderni geenitiede on saanut selville, että roska-DNA ajatus on myytti, joka ei vastaa todistusaineistoa, niin mutaatiot osoittautuvat evoluution tuhoksi, ei moottoriksi. Kimuran painajainen on käynyt toteen, sillä nyt tiedetään modernin geenitieteen ansiosta, että genomi on 100% toiminnallista. 

Kimuran mukaan suurin osa mutaatioista on lähes neutraaleja, eivätkä näin ollen ole valinnan kohteina. Toisin sanoen luonnonvalinta ei näe harmaan laatikon sisällä olevia mutaatioita ja suurin osa mutaatioista sijoittuu juurikin harmaan laatikon sisälle. Näin suurin osa mutaatioista ei ole valinnan kohteena. Täten luonnonvalinta on kyvytön poistamaan lähes neutraaleja mutaatioita, jotka edustavat suurinta osaa mutaatioista ja ovat kauttaaltaan lievästi negatiivisia. Tämä takaa absoluuttisesti sen, että informaatio vähenee, koska informaatiota (toiminnallisuutta) tuhoavien mutaatioiden määrä on murskaava hyödyllisiin nähden (miljoona kertaa suurempi) ja valinta on kyvytön poistamaan niitä. 

Geneetikko John Sanford huomauttaa erittäin tärkeästä havainnosta kirjansa eliömaailma rappeutuu sivulla 30.

(Kimuran) ”kuvassa on kiinnostavinta (ja se tuli minulle järkytyksenä) tajuta, että kaikki hypoteettiset hyödylliset mutaatiot sijoittuvat Kimuran vaikuttavuudeltaan neutraalien mutaatioiden vyöhykkeelle. Tämä tarkoittaa, että kaikki hyödylliset mutaatiot, siinä määrin kuin niitä ilmenee, ovat valinnan ulottumattomissa. Valinta ei siis koskaan voisi suosia hyödyllisiä mutaatioita ja näin ne ajautuisivat systemaattisesti pois populaatiosta.”

Toisin sanoen kaikki mutaatioiden jakautumisessa osoittaa sitä vastaan, että ne lisäisivät evoluution tarvitsemaa informaatiota. Sillä kaikki hypoteettiset positiiviset mutaatiot sijoittuvat valinnan ulottumattomissa olevalle alueelle ja näin ne eivät voi olla valinnan kohteina. Sanford toteaakin näin kirjansa sivulla 50.

”Tämä osoittaa vääräksi teoreetikkojen erään kaikkein perustavinta laatua olevan olettamuksen, jonka mukaan jokaista nukleotidia voidaan pitää yksittäisenä valinnan kohteena… Käytännön tasolla tämä tarkoittaa, että luonnonvalinta ei pysty koskaan luomaan edes yhtä lyhyehköä ja täsmennettyä nukleotidijaksoa.”

Koska kaikki positiiviset mutaatiot ovat valinnan ulottumattomissa olevalla alueella, niin se tarkoittaa sitä, ettei luonnonvalinta voi koskaan luoda niiden avulla nukleotidijaksoja ja se kumoaa täydellisesti evoluutioteorian, koska evoluutioteoria perustuu nimenomaan siihen, että luonnonvalinta olisi valinnut positiivisia mutaatioita nukleotidi kerrallaan. Lisäksi se, että suurin osa mutaatioista ovat haitallisia suhteessa positiivisiin (miljoonan suhde yhteen) ja suurin osa näistä haitallisista mutaatioista sijoittuu valinnan ulottumattomissa olevalle alueelle, pitää absoluuttisesti huolen siitä, että informaatio vähenee!

Sanford lisäsi omaan kuvaansa kaksi nuolta osoittamaan missä muutamat hyödylliset mutaatiot ovat kaaviossa valinnan alueella. Ne ovat kuitenkin todellisuudessa informaatiota hävittäviä, ja siten vastakohta sille, mitä evoluutioteoria vaatisi (uusia rakennusohjeita). Laktoosi-intoleranssi on tästä oiva esimerkki.

Evoluutio-kirjassa sivulla 33: 

”Lähes kaikki maailman lapset voivat juoda maitoa, koska heidän elimistönsä tuottaa laktaasi-entsyymiä. Laktaasi auttaa hajottamaan maitosokeria ja käyttämään sitä ravinnoksi. Jos laktaasia ei ole, maitosokeri kulkeutuu sellaisenaan suoleen, jossa bakteerit hajottavat sitä. Tästä menee monilla vatsa sekaisin. Useimmilla maapallon ihmisillä laktaasientsyymiä tuottava geeni lakkaa toimimasta viimeistään viisivuotiaana. Se tarkoittaa, etteivät he sen jälkeen voi enää juoda maitoa. Pohjoisilla kansoilla, kuten suomalaisilla, tässä geenissä on kuitenkin mutaatio, joka pitää geenin käynnissä läpi koko elämän. Sen vuoksi me voimme juoda maitoa vielä aikuisiällä.”

Kyllä, juuri näin on tapahtunut, mutta huomaa, mitään uutta EI OLE kehittynyt! Vain jo olemassa oleva geeni pysyy päällä mutaation ansiosta, koska laktaasi-entsyymin tuottamisesta vastaava säätelygeeni on vioittunut, eikä siksi pysty lopettamaan laktaasi-entsyymin tuottamista. Uutta informaatiota (rakennusohjeita) on syntynyt 0% ja vanhaa on menetetty. Tässä tapauksessa on siis menetetty säätelyominaisuus, joka oli virheettömän geenin ominaisuus. Jo olemassa olevia ominaisuuksia rikkomalla ei rakenneta kehittyneempiä eliöitä. Kaiken lisäksi tutkimukset ovat osoittaneet, että maidon juonti voi olla vaarallista muille kuin vauvoille. 

Kauppalehden artikkeli: 

”Kuuluisan Harvardin yliopiston ravintotutkimusosastoa johtava Walter Willet kehottaa aikuisia olemaan nauttimatta maitotuotteita. Jo pieni määrä maitoa, jugurttia tai muita meijerituotteita voi muun muassa aiheuttaa syöpää. Naisilla suurin riski liittyy rintasyöpään ja miehillä eturauhasen syöpään.” 

Tässä valossa onkin selvää miksi laktaasientsyymiä tuottava geeni lakkaa toimimasta viimeistään viisivuotiaana. Siksi, että se on säädetty toimimaan niin, jotta se varottaisi ihmisiä nauttimasta tuotteita, jotka voivat olla vaarallisia. Kyseessä on siis todellisuudessa haitallinen mutaatio, josta voi olla hyötyä vain poikkeusoloissa (muuta juomaa kuin maitoa ei ole saatavana ja nestehukka uhkaa). Muista kuitenkin, että tällainen poikkeusoloissa saatu hyöty ei ole seurausta uuden rakentamisesta, vaan jo olemassa olevan vioittumisesta ja siten sillä ei voida puolustella evoluutioteoriaa, jonka tarvitsisi kehittää uusia rakenteita tuottavia rakennusohjeita.  

Laktoosi-intoleranssi sopii täysin siihen, mitä odottaisimme Raamatun perusteella. Jumala loi alunperin eliöihin varoitusmekanismit ”epäterveellisestä ravinnosta” ja kun nämä varoitusmekanismit vioittuvat, niin ihminenkin voi nauttia vaarallista ainetta ilman oireita. Vahingoittumisen syy on mutaatioissa, jotka alkoivat syntyä virheettömään perimään syntiinlankeemuksen seurauksena.

POPULAATIOT: Geenit ja uusien lajien synty

Kirjassa s, 34: 

”Kauan sitten, kun maapallon oli toisenlainen, Kuolemanlaakson pohjalla oli suuri järvi. Täällä eli monenlaisia kaloja, joista yksi oli Killien kantamuoto. Kaikki samaan lajiin kuuluvat killit elivät samassa järvessä ja ne saattoivat liikkua ja lisääntyä vapaasti keskenään. Ne muodostivat siis yhden ja yhtenäisen populaation. Aikaa myöten ilmasto alkoi muuttua ja järvi kuivui. Ensin se pirstaloitui pienemmiksi järviksi, ja kutistui sitten lammikoiksi ja lähteiksi. Järvessä eläneet kalat jäivät vangiksi näihin lampiin eikä niillä enää ollut yhteyttä toisiinsa. Syntyi alapopulaatioita, jotka alkoivat kehittyä omiin suuntiinsa. Kun aikaa kului riittävästi, kaloista oli tullut niin erilaisia, että niistä oli tullut erilaisia lajeja.”

Tämä esimerkki kuvaa hyvin uusien biologisten lajien (ryhmä yksilöitä tai populaatioita, jotka kykenevät saamaan keskenään luonnollisissa olosuhteissa lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä), syntymistä. Kyseessä ei ole kuitenkaan evoluutioteorian vaatima kehitys, jossa syntyisi uusia lajityyppejä, jotka sisältävät täysin uusia rakenteita jne… Nämä uudet biologiset lajit, joita syntyy lajiutumisessa, ovat informaatio sisällöltään aina köyhempiä kuin kantapopulaation muodot. Toisin sanoen niissä on vähemmän informaatiota kuin edeltäjissään ja tämä on täysin päinvastaista mitä evoluutioteoria vaatisi toimiakseen (uutta informaatiota/uusia rakennusohjeita).

Lajiutuminen edellyttää eriytymistä ja isolaatiota. Eriytyneissä populaatioissa tapahtuu mutaatioita ja vallitsee erilaiset valintaolosuhteet, sekä esiintyy erilaisia rekombinaatioita. Tällä tavoin tytärpopulaatiot voivat erikoistua eri suuntiin ja lopulta muuttua erilleen. Jos näiden osapopulaatioiden muuttuminen etenee niin pitkälle, että ne eivät enää myöhemmin taas yhteen joutuessaan kykene pariutumaan ja tuottamaan jälkeläisiä, niin yleisen biologisen lajimääritelmän mukaan on yhdestä kantalajista syntynyt (lajiutunut) kaksi uutta tytärlajia. Toisin sanoen kantapopulaatiosta on muodostunut kaksi uutta osapopulaatiota (alapopulaatiota). 

Lajiutuminen vaatii lisääntymisesteen populaatioiden välille. Lisääntymiseste (steriliteetti) voi syntyä muutamien säätelygeenien kohdalla tapahtuvien mutaatioiden kautta. Lisääntymiseste voi muodostua myös sitä kautta, että kun eriytyneissä populaatioissa vallitsee erilaiset valintaolosuhteet, niin toiset suhteet suosivat suurta ja toiset pientä kokoa. Näin toisessa alapopulaatiossa voi yleistyä pienet ja toisessa isot muodot. Kun nyt nämä populaatiot kohtaavat, niin ne eivät kykene enää risteytymään suuren kokoeron vuoksi. Näin on syntynyt lisääntymiseste ja voidaan puhua lajiutumisesta, mutta HUOMAA: mitään uutta ominaisuutta tai rakennetta ei ole kehittynyt! Ei ole syntynyt uutta informaatiota, mutta sitä on kadonnut.

Alkuperäisessä kantapopulaatiossa oli, niin isoja, keskikokoisia, kuin pieniä muotoja ja erikoistuneissa alapopulaatioissa vain isoja ja pieniä. Kaikki keskikokoiset muodot ovat valikoituneet pois. Luonnonvalinnan kautta tapahtunut sopeutuminen olosuhteisiin on siis tuottanut erikoistuneita muotoja jo olemassa olleen geenivaraston (populaation) kustannuksella (keskikokoiset muodot ovat hävinneet). Näin nämä alapopulaatiot ovat informaatioltaan köyhempiä kuin kantapopulaatio. 

Alapopulaatiot sisältävät vähemmän eri alleelleja kuin kantapopulaatio ja siten niiden muuntelumahdollisuus on vähäisempi. Niissä on informaatio vain isoihin tai pieniin muotoihin, kun keskikokoisten muotojen informaatio on menetetty. Keskikokoisten muotojen menetys myös estää isojen ja pienten muotojen informaatiovaihdon ja näin alapopulaatiot joutuvat lisääntymään geneettisesti yhdenmukaisten muotojen kanssa, joka johtaa sisäsiittoisuuteen. Lajiutuminen on informaatiota vähentävä tapahtuma, ja täten päinvastaista sille, mitä evoluutio tarvitsisi.

Itse asiassa lajiutuminen on mahdollista vain, kun kantapopulaatio on informaatiorikas, koska alapopulaatiot voivat ottaa vain osan kantapopulaation informaatiosta mukaansa. Evoluutioteorian mukaan mikrobeista on kehittynyt pitkässä ajassa ihmisiä. Tämä viittaa siihen, että informaation tulisi kasvaa huimasti eri lajityyppien syntyessä, sillä mikrobeissa ei ole informaatiota kaloihin, koiriin tai ihmisiin jne.. Kuitenkin lajiutuminen todistetusti aina vähentää informaatiota, täten muuntelu kulkee evoluutioteorian kannalta täysin väärään suuntaan.

Eläintieteilijä Duyvene de Wit on kuvannut hyvin tätä tapahtumaa: 

”Kun reunapopulaatio valmistautuu siirtymään uuteen elinympäristöön, se ei voi ottaa mukaansa kaikkia kantapopulaation geenejä vaan vain osan. Jokainen uusi rotu tai laji, joka eriytyy toisesta omaa siksi köyhemmän geenivaraston. Geenivaraston pieneneminen on se hinta, minkä jokainen rotu tai laji joutuu maksamaan etuoikeudesta olla olemassa. Kun lajiutumisprosessi toistuu useasti peräkkäin, syntyy lopulta lajeja, joiden geenivarasto on niin köyhtynyt, että jo suhteellisen pienikin muutos ympäristöolosuhteissa riittää viemään sen sukupuuton partaalle. Ympäristöolosuhteisiin sopeutuminen, joka johtuu rekombinaatiomahdollisuuksien vähentymisestä, johtaa lopulta geneettiseen minimitilaan, jonka ylittämisen jälkeen eloonjääminen ei enää ole mahdollista. Äärimmilleen sopeutuneiden ja erikoistuneiden lajien ja rotujen traagisena kohtalona on väistämätön geneettinen kuolema.”

Kantapopulaatio sisältää aina suuremman muuntelupotentiaalin kuin alapopulaatiot, koska kantapopulaatiossa on enemmän eri alleeleja läsnä (kaikki lajityypin alleelit). Alkuperäisen muuntelumahdollisuuden supistuessa syntyy erikoistuneita biologisia lajeja, esim killien kantamuodosta alalajit. Kantamuodossa oli sopeutumiskykyä hyvin monenlaisille olosuhteille, kun taas erikoistuneissa alamuodoissa vain tiettyyn ympäristöön. Alalajeissa ei ole enää niin paljon muuntelupotentiaalia, kuin kantalajissa ja jos olosuhteet muuttuisivat huomattavasti, niin alalajit olisivat vaarassa kuolla sukupuuttoon. Koska siis lajiutuminen perustuu mahdollisuuksien menettämiselle (muuntelupotentiaalin/geenivaraston pienentymiselle), niin se voi tapahtua nopeastikin.

Itse asiassa ihminen on jalostanut muutamassa sadassa vuodessa susista niinkin erilaisia muotoja kuin tanskandoggi ja Chihuahua. Ihminen on aikaansaanut lajiutumisen näiden muotojen välille, koska niiden välillä vallitsee lisääntymiseste (suuri kokoero). Eli jalostus (luonnonvalinta) on saanut aikaan todella erikoistuneita (sopeutuneita) muotoja, joiden välille on kehittynyt lisääntymiseste (lajiutuminen). Koirat myös näyttävät todella erinäköisiltä. Kaikki tämä biologinen muuntelu on tuotettu mitään uutta rakennetta kehittämättä. Mitään uutta ei ole syntynyt. Ainoastaan on valittu jo olemassa olevasta muuntelupotentiaalista. Valinnan seurauksena muuntelupotentiaali on köyhtynyt ja tuottanut erikoistuneet muodot, joista ei voida enää jalostaa takaisinpäin, koska tarvittavaa informaatiota ei enää ole kyseisissä muodoissa. Jalostus toimii nopeutettuna luonnollisen valinnan mallina ja osoittaa sen, kuinka lajiutumisessa informaatio vähenee ja on näin päinvastaista sille mitä evoluutioteoria tarvitsisi.

Eli usein toistuva lajiutuminen → köyhdyttää geenivarastoa → muuntelukyky vähenee → mukautumiskyky ympäristö muutoksiin heikkenee → sukupuuton vaara lisääntyy. Tällaisella lajityypin informaatiota hävittävällä prosessilla ei voida perustella sitä prosessia, joka vastaisi itse lajityypin (esim, koiraeläinten) kehittymisestä.

Lajiutuminen on täysin ennustettavissa Raamatun ilmoituksen pohjalta. Raamattu ilmoittaa, että Jumala loi alussa kaiken hyväksi, eikä kuolemaa ollut maailmassa. Tämän perusteella voimme olettaa eliöiden perimien olleen alussa virheettömät (niissä ei ollut mutaatioita). Jumala antoi eliöille käskyn lisääntyä ja täyttää maa. Tästä voimme ennustaa, että eliöt olivat varustettu suurella muuntelupotentiaalilla, jotta ne pystyivät täyttämään Jumalan käskyn ja sopeutumaan maailman eri olosuhteisiin. Syntiinlankeemuksen seurauksena haitalliset mutaatiot tuhoavat perimää ja aiheuttavat kuoleman. Biologinen todellisuus ja lajiutuminen antaa kokeellisen todistusaineiston, joka vahvistaa Raamatun sanan! Raamattu selittää täydellisesti ne biologiset muutokset, joita eliöissä havaitsemme, ja nämä muutokset ovat täysin evoluutioteorian ennusteiden vastaisia.

EKOLOGINEN LOKERO

Kirjassa s,36:

”Kunkin lajin ekologinen lokero määrää millaisia, ominaisuuksia lajille kehittyy”.

Ei määrää, sillä kehitystä ei ole havaittu koskaan, ei missään. Kunkin lajityypin informaatiopotentiaali sen sijaan määrää sen millainen muuntelupotentiaali kullakin lajilla on. Ekologinen lokero vaikuttaa siten ainoastaan siihen, mitä jo olemassa olevia ominaisuuksia suositaan tai hylätään, kun eliö sopeutuu (erikoistuu) lokeroonsa.

Kirjassa s,37:

”Mielenkiintoisesti kaikkien näiden eläinten kehitys luolissa on samankaltainen. Ne menettävät ensin näkökykynsä, sitten silmänsä ja myös pigmenttinsä, minkä vuoksi ne ovat kalpeita ja läpikuultavia. Menetysten tilalle niiden raajat usein pitkät raajat tai niille kehittyy pitkiä tuntosukasia, joiden ansiosta ne voivat tunnustella ympäristöään tarkemmin.”

Kyseiset menetykset on havaittu ja se on päinvastainen tapahtuma kuin mitä evoluutioteorian mukainen kehitys vaatisi (uusia rakenteita ei jo olemassa olevien menetystä). Jälkimmäinen toteamus lainauksessa on todistamaton uskomus, jolle ei ole biologisia havaintoja.

Kirjassa s,38:

”Hyvä esimerkki ominaisuuden voimistamisesta on norsun kärsä. Se on syntynyt siten, että norsun nenä ja ylähuuli ovat sulautuneet yhteen. Aluksi se on ollut lyhyt, kuten tapiirilla, mutta pidentynyt miljoonien vuosien aikana monikäyttöiseksi kärsäksi.”

Tämä väite perustuu puhtaasti kehitysopilliseen tarinankerrontaan, vailla luonnontieteellisiä todisteita. Kukaan ei ole ollut havaitsemassa kärsän syntyä, ja siten tarinalle ei ole luonnontieteellistä näyttöä. Fossiilit osoittavat myös, että norsuilla on aina ollut kärsä. Se, että väitetään jonkun kärsättömän eliön olleen norsun isoisä ei vielä todista sitä. Luonnontieteellistä olisi osoittaa mekanismi, joka mahdollistaisi kärsän kehittymisen. Tässä kirjoituksessa käsittelemämme mekanismit eivät pysty tuottamaan kärsää, koska ne hävittävät biologista informaatiota, eivätkä kehitä sitä. Evoluutioteorialta puuttuu siis mekanismi ja luonnontieteellistä olisi nimenomaan osoittaa mekanismi, jonka kautta evoluutio voisi edetä. Nyt se puuttuu ja se mitä me voimme havaita osoittaa itse asiassa täysin päinvastaiseen suuntaan evoluution kannalta.

Kaikki havaitut biologiset muutokset ovat yhteensopivia Raamatun ilmoituksen kanssa. Raamatun mukaan odottaisimmekin virheettömien perimien rappeutuvan kohti sukupuuttoa, sekä sopeutumisen tapahtuvan luodun muuntelukapasiteetin kustannuksella. Biologinen muuntelu on kokeellista todistusaineistoa, joka vahvistaa Raamatun ilmoittaman historian. Itse asiassa biologia (sopeutuminen/lajiutuminen) on vahvin osoitus siitä, että Raamatun luomiskertomus on kirjaimellisesti totta. Paholainen on tietysti vaikuttanut, että nimenomaan biologialla pyritään perustelemaan Raamatun epätieteellisyys, mutta hän onkin valheen isä ja hänen tavaramerkkinsä on kääntää asiat päälaelleen. Suosittelen jokaista tutustumaan itse Raamattuun, sillä se kestää koettelun ja antaa ymmärryksen ja viisauden.

Lue myös: Evoluutio-kirjan kriittinen tarkastelu - Osa 1

Ateisti ei voi "oikeutetusti" tietää mitään

Ateisti Richard Dawkins ei voi oikeuttaa uskoaan tiedollisesti mihinkään. Tämä on ironista, sillä Dawkins ja ateistit ovat hyökänneet kristinuskoa vastaan nimenomaan tieteen nimissä. Tieteen, jonka tiedollista luonnetta he eivät pysty oikeuttamaan omasta 'uskonnollisesta' lähtökohdastaan käsin. Seuraavaksi selitän, miksi näin on.

Tieto tarkoittaa uskomusta, joka on oikeutettu ja siten tosi. Jotta voimme tietää jotain tulee meidän uskoa (olettaa) tiettyjä asioita, jotta oikeutuksemme saa tiedollisen merkityksen. Jotta tieto olisi oikeutettu, tulee olettaa, että logiikan lait ovat päteviä, sekä havainnot ja järjen päätelmät ovat luotettavia. Jotta voimme oikeuttaa logiikan lait, havainnot ja järjen päätelmät tulee meidän olettaa, että maailmankaikkeus on järkiperäisesti ymmärrettävä. Jotta maailmankaikkeus olisi järkiperäisesti ymmärrettävä, niin meidän tulee olettaa, että sillä on järjestys, jota ihmismieli pystyy ymmärtämään. 

Tämäkään ei vielä riitä tiedolliseen oikeutukseen, vaan meidän tulee vielä olettaa se, että älylliset kykymme (havainnot, järjen päätelmät) toimivat tarkoituksenmukaisesti totuuden löytämisen näkökulmasta. Toisin sanoen, älyllisten kykyjemme tulee toimia niin, että ne tavoittavat todellisuuden todellisen tilan. 

Esimerkiksi Matrix-elokuvassa ihmiset oli kytketty letkuihin ja heidän aivoihin vaikutettiin niin, että he luulivat elävänsä normaalia elämää, vaikka kaikki se mitä he havaitsivat ja kokivat, oli vain virtuaalitodellisuutta. Matrix-elokuva on esimerkki siitä, että jos emme voi oikeuttaa sitä lähtöoletusta, että älylliset kykymme tavoittavat todellisuuden todellisen tilan, niin emme voi oikeutetusti luottaa siihen, että havaintomme ja päätelmämme ovat kosketuksissa todellisuuteen. Matrix-elokuvassa virtuaalitodellisuudessa eläneiden ihmisten havainnot eivät tavoittaneet todellisuuden todellista tilaa. 

Miten Matrixissa elävä ihminen voisi tietää, että hän elää virtuaalitodellisuudessa, eikä mikään mitä hän näkee tai kokee ole todellista? Hänen älylliset kyvyt tavoittavat (kykenevät havainnoimaan) vain virtuaalitodellisuuden, näin hänellä ei ole havaintojensa kautta mahdollisuutta osoittaa ettei hän ole kosketuksissa todellisuuteen. Toisin sanoen miten Matrixissa elävä voisi osoittaa, että se mitä hän näkee, kokee ja päättelee olisi totta? Sillä mitään mitä hän näkee tai kokee ei tapahdu oikeasti, eikä todellisuudessa. Tällöin hän ei voi nojautua älyllisiin kykyihinsä yrittäessään osoittaa älyllisten kykyjensä luotettavuutta totuuden saavuttamisen näkökulmasta. 

Professori Tapio Puolimatka toteaa hyvin kirjassaan ’Usko, Tiede ja Evoluutio’ (s.596): 

”se, että maailma ilmenee tietyllä tavalla järjestyneenä, ei anna tiedollisia takeita siitä, millainen maailma todella on, jos havaintokyky ei toimi sellaisella tavalla, että se antaa useimmissa tapauksissa luotettavan kuvan todellisuudesta.” 

Täysin saman ongelman edessä on aikamme naturalistinen (kehitysopillinen) todellisuuskäsitys, jonka mukaan maailmankaikkeus ja ihmismieli ovat seurausta ohjaamattomasta, sokeasta ja päämäärättömästä sattumanvaraisesta prosessista. Jos ihmisjärki on ohjaamattoman ja sokean luonnonvalinnan tuote, sen tuottamia uskomuksia ei voida pitää luotettavina, koska luonnonvalinta ei ole kiinnostunut uskomusten totuudesta, vaan ainoastaan käyttäytymisestä. 

Harvardin yliopiston evoluutiopsykologi Steven Pinker: 

”aivomme ovat muotoutuneet selviämistä - ei totuutta - varten. Joskus totuus on hyödyllinen sopeuma, joskus taas ei”.

Luonnonvalinta ei takaa älyllisten kykyjen luotettavuutta, koska luonnonvalinta ei kohdistu uskomusten sisältöön vaan käyttäytymiseen. Näin uskomusten sisällöt voivat olla täysin harhaanjohtavia ja toiminta voi silti ohjautua niin, että eliö säilyy hengissä. Tämä johtuu siitä, että naturalistisen käsityksen mukaan käyttäytymistä eivät ohjaa uskomusten sisällöt, vaan aivojen hermosolujen sähkökemialliset reaktiot, jotka ovat uskomusten biologisena perustana. 

Näin naturalistisen todellisuuskäsityksen pohjalta ei ole perusteita luottaa siihen, että ihmisen älylliset kyvyt toimisivat tarkoituksenmukaisesti totuuden saavuttamisen näkökulmasta. Koska naturalistisen lähtökohdan valossa ihmisjärki voi yhtä hyvin toimia epätarkoituksenmukaisesti, kuin tarkoituksenmukaisesti totuuden saavuttamisen näkökulmasta, niin siksi kaikki tästä lähtökohdasta tehdyt perustelut ovat hyödyttömiä tiedon kannalta.

En väite ettei ateistit voi tietää mitään. Tietysti he kykenevät tietämään asioita, koska ovat Jumalan luomia ihmisiä ja elävät Jumalan luomassa todellisuudessa. Pointti on siinä, ettei heidän ateistinen maailmankatsomuksensa anna perusteita ja oikeutusta luottaa havaintoihin ja järjen päätelmiin. Tämän vuoksi ateistit lainaavatkin (tietämättään) oikeutuksen havaintojen luotettavuudelle Raamatun ilmoituksesta. 'Lainausta' helpottaa se tosiasia, että länsimaissa on kristillinen perusta. Ilman tätä perustaa, ei moderni luonnontiede olisi noussut kukoistukseensa.

Me voimme oikeuttaa älyllisten kykyjen tavoittavan totuuden, vain jos älylliset kykymme toimivat tarkoituksenmukaisesti niille sopivassa ympäristössä. Tämän tarkoituksenmukaisuuden voimme oikeutetusti olettaa vain siitä lähtökohdasta, että uskomme kaikkitietävän ja äärettömän älykkään olennon luoneen maailmankaikkeuden ja ihmisen jotain tarkoitusta varten. Vain se oikeuttaa luottamuksemme älyllisiin kykyihimme, että uskomme ihmismielen ja maailmankaikkeuden olevan saman Luojan luomuksia ja että Luoja loi maailmankaikkeuden sellaiseksi, että ihminen voi sitä ymmärtää. 

Raamatun mukaan Jumala on luonut ihmisen omaksi kuvakseen ja antanut ihmiselle maailman hallintavallan. Tässä valossa meillä on oikeutettu syy olettaa, että Jumalan kuvaksi luodulla ihmisellä on kyky tavoittaa tarkoituksenmukaisella tavalla Jumalan luoman maailmankaikkeuden todellisuus. Vain jos maailmankaikkeuden rakenne on luotu sellaiseksi, että se avautuu ihmisjärjelle, niin meillä on perusta luottaa järkemme toimivan oikein tässä ympäristössä. Vain se, että ihminen on luotu kaikkitietävän Jumalan kuvaksi, tarjoaa oikeutuksen luottaa siihen, että havainnointikykymme tavoittaa todellisuuden. Vain Raamatun ilmoitus tarjoaa ne lähtökohdat joidenka pohjalta voimme oikeuttaa tiedolliset uskomuksemme.